Alejandra sai tietää olevansa adoptoitu, löysi sittemmin biologisen perheensä ja nyt hän auttaa muita tekemään samoin
Alejandra Goicoechea istui 20-vuotiaana psykologin vastaanotolla ja haki hoitoa selittämättömän masennuksen jälkeen, kun psykologi teki mullistavan ehdotuksen: ”Luulen, että sinut on adoptoitu.”
”Se iski minuun kovaa”, Alejandra sanoo, ”sillä siihen asti en ollut miettinyt asiaa paljonkaan.”
Mutta mitä enemmän hän ajatteli asiaa, sitä enemmän asiat alkoivat käydä järkeen.
”Kasvoin vanhempieni kanssa, jotka olivat paljon vanhempia kuin ystävieni vanhemmat”, hän sanoo. ”Mutta en koskaan ennen sitä hetkeä epäillyt, että he olisivat adoptoineet minut.”
Alejandra kasvoi vuonna 1960 Buenos Airesin Barracasin kaupunginosassa Argentiinassa, ja hän kuvailee lapsuuttaan ihanaksi. Hänen vanhempansa olivat hyvin huomaavaisia ja kannustavia, mutta jostain syystä, jota hän ei osannut selittää, hän tunsi tyhjyyttä. Tämän psykologin dramaattisen paljastuksen jälkeen Alejandra kamppaili kerätäkseen rohkeutta kohdata vanhempansa. ”En halunnut satuttaa heitä”, hän sanoo. ”Puhuin ystäville, naapureille, ihmisille, joiden kanssa kasvoin. Kukaan ei pystynyt antamaan minulle hyödyllistä tietoa.”
Lopulta, kolmen vuoden kuluttua, hän istutti vanhempansa olohuoneeseen ja kertoi heille, että hänellä oli kysymys heille.
”Onko minut adoptoitu?” hän kysyi.
”Kyllä”, he vastasivat. ”Kyllä on.”
”Löydän heidät, vaatii se mitä tahansa.”
”Tunsin sydämeni putoavan lattialle”, Alejandra kertoo. ”Kysyin, mitä he tietävät biologisista vanhemmistani: kuka on äitini? Kuka on isäni?” He vastasivat, etteivät he tiedä mitään. “Kertokaa edes, mistä olen kotoisin, vaadin. Mistä minut adoptoitiin? Oliko se orpokoti?” Isäni sanoi, ettei hän tiedä. Minusta tuntui, että he eivät halunneet puhua siitä.
Alejandra poistui tilanteesta hämmentyneen oloisena. Hän oli juuri saanut vihdoin vahvistuksen totuudelle, jota hän oli hiljalleen yrittänyt sulatella siitä päivästä lähtien, jolloin hän oli ollut psykologin vastaanotolla, mutta hänellä ei ollut minkäänlaista hajua biologisesta perheestään. Hän oli kuitenkin päättänyt ottaa selvää.
Alejandra kuuden vanhana
”Aloin käydä eri adoptiotoimistoissa etsimässä tietoa, mutta joka kerta palasin tyhjin käsin, koska minulla ei ollut edes perustietoja”, hän kertoo. ”Tajusin, että kyseessä oli luultavasti epävirallinen adoptio, joten siitä ei olisi mitään merkintöjä.” Tästä huolimatta Alejandra vannoi itselleen, että hän etsisi ja löytäisi perheensä, vaati se sitten mitä tahansa.
Hetki, josta olin unelmoinut
”Tein DNA-testin, ja sain hyvin kaukaisen osuman Yhdysvalloissa asuvasta kolmannesta serkustani – ja hänkin yritti löytää omat syntymävanhempansa”, Alejandra kertoo. ”Kartoitimme yhdessä geneettiset yhteneväisyytemme ja löysimme toisen sukulaisen Yhdysvalloista ja keskityimme hänen sukupuuhunsa, mutta emme löytäneet mitään. Jäljet johtivat Kuubaan ja Espanjaan, mutta emme pystyneet jäljittämään niitä pidemmälle.”
Kului kaksi vuotta, kunnes löytyi osuma espanjalaisen sukulaisen kanssa, joka opiskeli tuolloin Alankomaissa. Hän oli myös Alejandran kolmas serkku, mutta onneksi hän oli tutkinut sukuhistoriaansa ja hänellä oli laaja sukupuu. ”Kysyin häneltä, tiesikö hän sukulaista, joka olisi tullut Argentiinaan”, Alejandra kertoo. Hän lupasi, että palattuaan Espanjaan hän kysyisi perheeltään ja sanoi, että hänen isoisänsä tietäisi varmasti.
Kesä tuli, ja kaukainen serkku piti lupauksensa. Puhuttuaan isoisänsä kanssa hän soitti Alejandralle ja kertoi hänelle innoissaan: ”Löysin heidät!” Hänellä oli kaksi isotätiä, jotka muuttivat Argentiinasta Espanjaan ja menivät naimisiin Batallánin veljesten kanssa.”
Alejandra ei voinut lopettaa itkemistä.
”Batallán oli nimi, joka esiintyi yhä uudestaan ja uudestaan tekemissäni tutkimuksissa”, hän sanoi. ”Minusta tuntui, että olin vihdoin lähestymässä hetkeä, josta olin haaveillut 20-vuotiaasta lähtien.”
Serkku kertoi Alejandralle tuntevansa tämän suvun jälkeläisiä, jotka asuvat Palermossa, Buenos Airesissa: Ramiro ja Maria Mercedes Batallán. Alejandra etsi heitä heti Facebookista ja löysi Mercedeksen. Alejandra yritti lähettää hänelle viestiä, mutta viesti jäi ilmeisesti roskapostisuodattimeen, eikä tavoittanut Mercedestä. ”Odotin kuukausia, eikä vastausta tullut”, Alejandra kertoo.
Mutta sitten puhkesi pandemia, ja Alejandra joutui jäämään kotiin pitkäksi aikaa. Hän päätti käyttää ajan löytääkseen toisen kanavan mahdolliseen perheeseensä. ”Löysin Ramiron Facebookista, huomasin, että meillä oli yhteinen ystävä, ja otin häneen yhteyttä”, Alejandra kertoo. ”Kysyin häneltä, tunsiko hän Ramiron, ja ystävä vastasi, että he olivat naapureita. Sain vihdoin yhteyden heihin.”
Yhtäkkiä minulla on perhe ympärilläni
He järjestivät videopuhelun, ja Alejandra kertoi Mercedekselle ja Ramirolle kaiken tietämänsä. He jakoivat valokuvia ja antoivat tietoja isästään, jonka he uskoivat voivan olla Alejandran biologinen isä. Alejandra kysyi, olisivatko he halukkaita tekemään DNA-testin, ja Mercedes suostui. Alejandralla oli kotona MyHeritage DNA-pakkaus, joten hän antoi testin Mercedekselle, ja he odottivat tuloksia.
Muutamaa viikkoa myöhemmin: vihdoin hyviä uutisia. Mercedes ja Alejandra olivat sisaruksia!
”Se oli niin jännittävä hetki”, Alejandra muistelee. ”Näin kuvia isästäni ja huomasin, että hän oli hyvin pitkä. Sillä hetkellä ymmärsin vihdoin, miksi olin luokkani pisin lapsi. Jo ensitapaamisessa Mercedeksen kanssa tuntui kuin olisimme tunteneet toisemme koko ikämme.”
Jotkin yksityiskohdat ovat edelleen mysteeri: Mercedes ja Ramiro eivät pystyneet kertomaan olosuhteista Alejandran syntymän aikaan.
Mercedes, Ale ja Ramiro
”Isä oli hyvin nuori, vain 20-vuotias. Hän ei ehkä edes tiennyt, että olen olemassa”, Alejandra sanoo. ”Hän meni naimisiin vuonna 1968, ja kaksi vuotta myöhemmin syntyi Mercedes. Kävi ilmi, että asuimme koko elämämme ajan 15 minuutin päässä emmekä tienneet toisistamme.”
Alejandra juhli hiljattain syntymäpäiväänsä yhdessä juuri löytämänsä siskon kanssa, ja se oli tapahtuma, jota hän ei tule koskaan unohtamaan. ”Minulla on kaksi lasta, poika ja tytär, ja asumme yhdessä”, hän sanoo. ”Meillä ei ole koskaan ollut laajempaa perhettä, ei enoja, tätejä tai serkkuja. Yhtäkkiä minua ympäröi 11 sukulaista, jotka syleilevät minua suurella rakkaudella. Sitä jännitystä, jota tunnen, ei voi selittää sanoin.”
Perheen löytämisellä on ollut niin suuri vaikutus Alejandran elämään, että hän päätti auttaa muita saavuttamaan saman. Hän perusti Encontrarnos-nimisen järjestön, jonka tavoitteena on auttaa perheitä yhdistymään.
MyHeritage on lahjoittanut 100 DNA-pakkausta Alejandran järjestölle toivoen voivansa auttaa monia muita Alejandran kaltaisia ihmisiä löytämään etsimänsä perheen.
