Nimeni on Uri Gonen. Olen 3-lapsisen perheen isä ja perheemme asuu Torontossa, missä työskentelen MyHeritagelle. Olen tehnyt työtä MyHeritagessa yli 12 vuotta! Vuonna 2005 aloitin työskentelyn yrityksessä, joka oli silloin vasta ajatusasteella. Alussa MyHeritage oli sivuprojekti normaalin päivätyöni rinnalla. Gilad, MyHeritagen perustaja ja toimitusjohtaja, ja minä olimme työskennelleet yhdessä aikaisemmin 2 kertaa. Hän otti minuun yhteyttä ja pyysi auttamaan pyrkimyksessään. Olin kiinnostunut ja tyytyväinen. Olen niin iloinen siitä, että suostuin – matka on ollut todella mielenkiintoinen!
Työskentely Start-up-yrityksessä
Minusta on aina ollut hauskaa työskennellä startup-yrityksissä, joissa jokaisella on valtava vaikutus ja kasvulle on loistavat mahdollisuudet. Kun teet työtä pienessä aloittelevassa yrityksessä, voi jokainen päivä olla täysin uusi kokemus. Ensimmäinen toimistomme MyHeritagessa oli eräässä talossa maaseudulla, Templarin kylässä Bnei Atarotissa. Joka työpäivä kuulimme koirien haukunnan ja kukkojen kieunnan toimiston ulkopuolelta. Meillä oli juoksukerho ja tapanamme oli käydä juoksemassa kylän hedelmätarhoilla. Tällaiset toimistorutiinit olivat poikkeuksellisia meille kaikille.
Oma roolini
Oma roolini yrityksessä on kehittynyt vuosien mittaan; ohjelmistokehittäjästä tuotejohtajaan. Olen johtanut monia projekteja MyHeritagessa. Yksi erityisen lähellä sydäntäni oleva on tuore PedigreeMap, joka sisältää perhehistorian siirtämisen kartalle. Koska olen maantieteilijä perheestä, oli tällä projektilla minulle erityistä merkitystä.
Yrityskulttuuri
Olen yrityksessä saanut työntekijänä kokemusta eri alueilta ja yhtenä ensimmäisistä MyHeritagessa, minulla on kokonaiskuva yrityksen toiminnasta, sen tuotteista, teknologiasta ja asiakkaista. MyHeritagen tuotteet ja palvelut puhuvat puolestaan. Asiakkaidemme saama arvo näkyy yrityyskulttuurissamme ja olemme ylpeitä joka päivä siitä mitä teemme.
Olen itse löytänyt MyHeritagesta paljon tietoa äitilinjani isoisästä ja hänen esivanhemmistaan. Vuosien mittaan olen saanut koko perheeni innostumaan sukututkimuksesta ja sukupuumme kasvattamisesta.
Koska olen yksi ensimmäisistä työtekijöistä, olen nähnyt yrityksen kasvavan pienestä, vapaa-aikanaan projektien kimpussa työskentelevien ihmisten ryhmästä isoksi toimistoksi. Vuosien mittaan MyHeritage on ostanut muita yrityksiä ja mahdollistanut kasvumme ja kehittymisen markkinoilla ympäri maailmaa.
Tällä hetkellä odotamme kasvua useisiin eri suuntiin ja olemme avaamassa MyHeritagen Toronton haaraa. Torontosta on nopeasti tulossa yksi Pohjois-Amerikan elinvoimaisimmista teknologiayhteisöistä. Tulen työskentelemään Toronton toimistossa, johon olemme palkkaamassa väkeä! Odotan laajennusta ja uusien talenttien löytymistä. Jos haluat lisätietoa avoimista työpaikoista, katso avoimet työpaikat-sivulta.