Suomen kanavat ovat olleet hyvin merkittävässä roolissa sisävesiemme liikennöintimahdollisuuksia ajatellen. Sisävesireitit olivat Suomessa erittäin tärkeässä asemassa; kulkeminen sekä tavaroiden kuljetus järviä ja jokia pitkin oli monesti maanteitä nopeampaa ja helpompaa. Tosin monet pienet joet saattoivat olla vaikeakulkuisia; kosket, kivikot, matalikot ja kannakset katkaisivat usein matkanteon.
Maakannaksen yli saatettiin vene kantaa tai vetää se esimerkiksi teloja käyttämällä. Näitä taipaleita esiintyy paljon myös järvialueiden paikannimistössä. Vanhat maakannasten yli johtavat veneenvetotaipaleet voivat erottua maastossa vieläkin urana ja niihin voi liittyä myös muita rakenteita.
Alla olevassa kuvassa on lähdetty Petsamossa veneellä Kolttakönkäältä Paatsjoen vartta Salmijärven suuntaan ja ohitetaan Jäniskoski maita pitkin. Veneet siirrettiin ”trallapaanaan”, kiskoilla kulkevaan vaunuun, jolla koskipaikka ohitettiin.
Kuva: Väinö Hämäläinen 1934–1938, Nurmeksen museo.
Esivanhempiemme tarve tehokkaammille kuljetuksille kasvoi 1800-luvulla
Ennen 1800-luvun loppupuoliskoa melkoinen osa maamme tavaraliikenteestä kulki vesiväyliä pitkin. Maanteitä oli niukasti ja ne vähätkin huonossa kunnossa. Maantieteellisten hankaluuksien takia oli kulkeminen ja tavaroiden kuljetus järviä ja jokia pitkin usein nopeampaa sekä ennen kaikkea helpompaa. Ongelmaksi nousi pikkuhiljaa tehokkaampien kuljetusten tarve, joka tarkoitti mm. suurempia aluksia.
Pieniä koskia oli suhteellisen yksinkertaista perata, mutta aina se ei riittänyt. Isoja vesistöjä saattoi olla lähekkäin, mutta niiden välille ei löytynyt suoraa yhteyttä. Tähän ongelmaan oli keksitty ratkaisu kanavien rakentamisen myötä jo antiikin aikoina. Esim. Kiinan Keisarinkanava on maailman vanhin ja pisin (1795 km) kanava. Sen rakentaminen aloitettiin 486 eKr. ja se on käytössä vielä tänäkin päivänä.
Koskenperkausjohtokunta huolehti mm. vesiväylien kunnostamisesta
Erityisesti 1700-luvun alkupuoliskolta lähtien vesireittien kehittämistä pohdittiin laajalti. Kuningas Kustaa IV Aadolf perusti vuonna 1799 Kuninkaallisen Suomen koskenperkausjohtokunnan (Kungliga Finska Strömrensningsdirektionen) huolehtimaan soiden kuivatusten ja järvenlaskujen ohella myös vesiväylien kunnostamisesta.
Ensimmäisiin töihin kuuluivat tulvien tuhojen torjuminen, uusien viljelyalojen valtaaminen ja sen ensimmäinen iso hanke oli Kokemäenjoen perkaaminen. Toiminta lakkasi syksyllä 1807 Suomen sodan alettua ja työvoiman lähdettyä sotimaan.
Autonomian ajan alussa keisari Aleksanteri I:n käskyllä koskenperkausjohtokunta perustettiin uudelleen vuonna 1816. Johtokunta toimi senaatin kansliatoimituskunnan alaisuudessa. Koskenperkausjohtokunnan sotilaallisesti järjestetty insinöörikunta vastasi töiden suunnittelusta, valvonnasta ja toteutuksesta. Piirustuskonttorissa opetettiin teknisten piirustusten laatimista. Pääpaino oli edelleen vesirakennuksessa, tavoitteena maanviljelyksen sekä liikenneolojen kohentaminen.
Alla olevassa esimerkkikuvassamme vuodelta 1925 on käynnissä Pitkäkosken perkaus uittoväyläksi ja miehet siirtävät kiviä koskesta rannalle Hiukuanjoella.
Valokuvaaja Reino Kajander, Lusto – Suomen Metsämuseo. Kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla
Kansallisarkistossa on näitä asiakirjoja vuodesta 1816 lähtien. Arkistosta on löydettävissä esimerkiksi tie- ja vesikulkulaitosten ylihallituksen hallinnoimien kanava-, järvenlasku- tai tiehankkeiden asiakirjat kokonaisuuksina. Tie- ja vesirakennuspiirien arkistoja säilytetään Kansallisarkiston eri toimipaikoissa suurin piirtein entisen lääninjaon mukaan.
Suomen kanavista vanhin on Grabben kanava entisen Karjaan alueella
Suomen vanhin kanava on keskiaikainen, ilmeisesti Raaseporin linnan rakentamiseen liittyvä Grabben kanava entisen Karjaan kunnan nykyisen Raaseporin kaupungin alueella. Sen merkityksestä on tutkijoiden keskuudessa kiistelty, koska kanavaan liittyviä asiakirjoja ei ole säilynyt. Tämän hetken käsitys on se, että sen kautta kuljetettiin 1300-luvun lopulla kalkkia Raaseporin rakenteilla olleen linnan tarpeisiin. Vielä 1900-luvun alussa kanavasta oli näkyvillä noin 600 metrin pituinen osuus. Myöhempi rakentaminen on jättänyt jäljelle noin 200 metrisen kaivannon Helsinki-Karjaa junaradan molemmin puolin.
Kuvaaja Teija Tiitinen, 2019 – Finnish Heritage Agency
Eniten kanavia rakennettiin kuitenkin Saimaan vesistöalueelle
Yrityksiä Saimaan ja Viipurin reitillä olevan Juustilanjoen yhdistämiseksi oli jo 1500-luvun alkuvuosina, mutta hanke epäonnistui, ja kaivannon jäännökset Lauritsalassa ovat hävinneet Saimaan kanavan rakennustöissä.
Samalla alueella alettiin vuosina 1607–1608 kaivaa kanavaa Saimaalta Suomenlahdelle, ja tämäkin hanke jäi kesken. Tästä Juustenin tai Pontuksen kaivantona tunnetusta kanavahankkeesta on säilynyt noin 500 metrin pituinen uoma.
Kuva Pontuksen kaivannosta vuodelta 2017, kuvaaja Helena Ranta
Turun rauhan jälkeen venäläisiltä katkesi vesiyhteys Lappeenrannan ja Savonlinnan väliltä, minkä vuoksi sotamarsalkka Suvorov rakennutti 1790-luvulla Saimaalle neljä alun perin sotilaallista kanavaa Telataipaleen, Kukonharjun, Kutveleen ja Käyhkään. Saimaan sotakanavat oli ensimmäinen toteutunut suuri kanavahanke. Sulkukanavat tulivat ensimmäiseksi käyttöön ruukeilla yksityisten rakentamina 1700-luvun puolen välin paikkeilla ja 1800-luvun alkupuolella.
Kanavat tarvitsivat tietenkin kanavanvartijoita
Kalle Pakarinen (13. kesäkuuta 1904 Heinävesi – 19. marraskuuta 1981 Joensuu) oli Heinäveden Kermassa ja Varistaipaleella asunut kanavanvartija ja sulkumestari. Pakarisen työura alkoi 12-vuotiaana Heinävesi 2 -laivan laivapoikana, ja hän kouluttautui konemestariksi. Hän hoiti Kerman kanavalla sivutyötään Ilmatieteen laitoksen säähavaintoaseman ja hydrologisen toimiston mittauspistettä. Tunnetuksi hän tuli sääennustajana nimellä Kerman Kalle. 1960-1980-luvuilla hänen ennustuksiaan ja säätarinoitaan julkaisivat useat maakuntalehdet.
Sanomalehti Karjalainen kirjoitti: ”Vaikka Kerman Kallen maine on jäänyt elämään sääprofeettana, varsinaisia ennustuksia hän kertoi melko niukasti. Ja silloinkin hän vetosi ennustuksissa usein almanakkaan ja sen perusteella odotettaviin säihin. Kallen palsta olikin sekoitus vuodenkiertoon liittyviä kansanviisauksia ja muuta perinnetietoa, kalenteritietoja, luonnon ennusmerkkejä ja omia havaintoja Heinäveden kanavien tienoolta.”
Kuvassa sulkumestari Kalle Pakarinen, ”Kerman Kalle”, avaa alaportin pohjaluukkuja. Kuvaaja Osmo Karttunen? 1971, Lusto – Suomen Metsämuseo
Taipaleen kanava oli Suomen ensimmäinen kanava, jossa oli sulkuportit
Sen rakennustyöt alkoivat maaliskuussa 1835. Työmaan johtajana toimi Svante Vestling. Taipaleen kanavan rakennustyömaalla oli myös Suomen ensimmäinen rautatie vuosina 1836–1840. Kanavan juhlalliset avajaiset olivat 6. heinäkuuta 1840. Alkuperäinen kanava on nykyään museokanavana noin sata metriä itään toimivasta kanavasta.
Taipaleen kanavan 15 totista kanavanvartijaa 1890-luvulla. Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla
Vanhimpien kanavien uomat ovat arkeologisia kohteita
Museoviraston määrittelyn mukaan rakennetut kanavat arkeologisena kohteena sisältävät mm. vanhimpien kanavien ja kanavayritysten uomia ja rakenteita. Näiden lisäksi käytöstä poisjääneiden vanhimpien sulkukanavien jäännökset sulkulaitteineen ovat arkeologisesti mielenkiintoisia. Monia kanavia on myöhemmin levennetty ja modernisoitu, jolloin alkuperäiset rakenteet ovat joko kadonneet tai muuttuneet. Vanhoja kanavia on myös jäänyt kokonaan veden alle, kun myöhempinä aikoina on rakennettu vaikkapa uittokanavia.
Vanhat veneenvetotaipaleet ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä, mikäli niissä on erotettavissa maastoon jäänyt ura tai muita rakenteita.
Vanhimpien kanavien ja kanavayritysten uomat, rakenteet ja jäännökset mukaan lukien Suvorovin kanavat sekä käytöstä poisjääneiden vanhimpien sulkukanavien jäännökset ovat niin ikään kiinteitä muinaisjäännöksiä ja siten suojelukohteita.
Kokeile MyHeritagen Reimagine-sovellusta, jolla voit digitoida kätevästi ja nopeasti kokonaisia valokuva-albumeita ja muokata + korjata niissä olleita kuvia. Lue lisää MyHeritagen blogista.
Artikkelikuva: s/s Leppävirta vanhalla Taipaleen kanavalla Varkaudessa, matkalla Kuopioon. Kuvaaja Pietinen 1937, Museoviraston kokoelmat. Kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla
