Löysin perheen jonka luulin kadonneen holokaustissa – ja heidän vielä toiminnassa olevan kenkäkauppansa
Olen aina tiennyt, että isäni perhe pakeni natsi-Saksasta, kun hän oli vasta poika – ja että he jättivät jälkeensä suuren perheen, josta he eivät enää koskaan kuulleet. Tarinat heidän pakomatkastaan ja selviytymiskyvystään muokkasivat käsitystäni siitä, mistä olen kotoisin. Vuosikymmenien ajan keräsin palasia perheemme historiasta: hajanaisia muistoja tapaamisista, vanhoja valokuvia rapistuvissa albumeissa ja tarinoita, joita sedät ja tädit kertoivat. En kuitenkaan osannut kuvitella, kuinka paljon enemmän löytäisin, kun käännyin MyHeritagen puoleen. Se, mikä alkoi yrityksestä saada vastauksia menneisyyteeni liittyviin kysymyksiin, johti uskomattomiin paljastuksiin – ja tunteikkaaseen jälleennäkemiseen Atlantin toisella puolella.
Pako natsi-Saksasta
Vartuin tietäen, että isäni perhe oli paennut natsi-Saksasta. Isäni Klaus Walter syntyi vuonna 1930 Gelsenkirchenissä, Saksassa, nuorimpana neljästä veljeksestä. Hänen isänsä Wilhelm oli palkittu ensimmäisen maailmansodan veteraani, joka oli haavoittunut kolme kertaa ja saanut jopa rautaristin. Wilhelm omisti vaatekaupan, jonka natsit sulkivat, kun juutalaisilta kiellettiin yritysten omistaminen. Kristalliyön aikana hänet pidätettiin, mutta natsiupseeri, jonka Wilhelm oli pelastanut ensimmäisen maailmansodan aikana, vapautti hänet. Upseeri Alfred Meyer kehotti perhettä lähtemään Saksasta välittömästi. Wilhelm ja hänen perheensä onnistuivat pakenemaan Panamaan kesällä 1939. Mitä tulee kyseiseen upseeriin – hän riisti itseltään hengen sodan lopussa.
Perheen lähtö oli ahdistava, sillä Gestapo tarkkaili heidän pakkaamistaan ja he joutuivat olemaan karanteenissa Alankomaiden rajalla ennen kuin he lopulta lähtivät Euroopasta. Elämä Panamassa oli vaikeaa; perhe asui puisessa hökkelissä ilman sähköä ja ponnisteli maanviljelijöinä, vaikka heillä oli vain vähän tietoa maataloudesta. Vuonna 1940 he saapuivat New Yorkiin ja muuttivat sitten Baltimoreen Wilhelmin sisaren Rikan ja hänen perheensä luokse, jotka olivat asettuneet sinne 1930-luvun puolivälissä. Wilhelm perusti siellä pienen hattuliikkeen.
Maineen ja menneisyyden yhdistäminen
Pakomatkansa 50-vuotispäivän jälkeen Cohenin perhe oli järjestänyt sukukokouksia Baltimoressa, Marylandissa, jonne perhe oli lopulta asettunut. Kun äitini kuoli vuonna 2020, minulle jäi valokuvien ja asiakirjojen aarreaitta. Useimmat niistä olivat ilman merkintöjä, ja minulle jäi lukemattomia vastaamattomia kysymyksiä niissä esiintyvistä ihmisistä. Vaikka olin dokumentoinut suuren osan isäni sukuhistoriasta kirjaan nimeltä My Father’s family, tajusin, että siinä oli vielä aukkoja. Päätin kaivaa syvemmälle. Kumppanini Dennis ja minä rakastimme katsoa Finding Your Rootsohjelmia televisiosta, joten ajattelin, että sukututkimus saattaisi olla avain aukkojen täyttämiseen.
Jälleen yksi säilynyt haara
Tämän uskomattoman löydön jälkeen päätin itse rekisteröityä MyHeritageen. Pian sen jälkeen sain viestin Peter Gerritsen -nimiseltä mieheltä Alankomaiden Lelystadista. Sukupuumme täsmäsivät, ja kun sain tietää miten, olin aivan häkeltynyt: hänen holokaustissa menehtynyt isoäitinsä Jeannette Cohen oli isänpuoleisen isoisäni sisar. En voinut uskoa sitä – toinen sukuhaarani oli selvinnyt!.
Hän oli innoissaan saadessaan yhteyden minuun, ja tunne oli molemminpuolinen.
Päätin, että minun oli matkustettava Eurooppaan tapaamaan uutta perhettäni.
Viime maaliskuussa vanhempi poikani Taylor ja minä lähdimme Saksaan tapaamaan Peteriä ja serkkujamme. Peter ja hänen vaimonsa Hilly ottivat meidät lämpimästi vastaan Amsterdamissa ja Lelystadissa ja näyttivät meille kotinsa ja Alankomaiden kauniit nähtävyydet. Sitten Peter ajoi meidät Witteniin Saksaan tapaamaan Grünebaumin perhettäni – serkkuja, jotka yhä pyörittävät kenkäkauppaa.
Syvällinen yhteyden tunne
Wittenissä Werner Grünebaumin perhe otti meidät avosylin vastaan. Werner – isosetäni Fritzin poika – juhli 82-vuotissyntymäpäiväänsä, ja hän järjesti brunssin, joka muuttui lämminhenkiseksi perheen jälleennäkemiseksi.
Kirsikkana kakun päällä oli se, että myös Dagmar ja hänen tyttärensä Britta tekivät kolmen tunnin matkan liittyäkseen seuraamme. Se oli täydellistä. Nauru, jaetut tarinat ja syvällinen yhteyden tunne olivat unohtumattomia.
Suzannen isän lapsuuden koti Gelsenkirchenissä, Saksassa. Matkalla takaisin Lelystadiin pysähdyimme isäni lapsuuden kodissa Gelsenkirchenissä, Saksassa.
Maineen säilyttäminen tuleville sukupolville
Kotona olen jatkanut MyHeritagen käyttöä täyttääkseni aukkoja sukuhistoriassamme. Olen työstänyt kolmatta lisäystä sukuhistoriakirjaani, johon olen sisällyttänyt keräämäni tarinat ja valokuvat. Tutkin myös holokaustin aikana menehtyneiden perheenjäsenten muistomerkkejä (Stolpersteine). Nämä eri puolilla Eurooppaa kaduille upotetut muistomerkit muistuttavat natsien vainon uhrien elämää ja kohtaloa.
My Father’s Family, kirja jonka Suzanne kirjoitti
MyHeritage on rikastuttanut elämääni tavoilla, joita en osannut kuvitellakaan. Se on yhdistänyt minut sukulaisiin, joiden olemassaolosta en tiennytkään, tuonut esiin yhteisen historiamme ja antanut minulle välineet sen säilyttämiseen tuleville sukupolville. Kiitos sydämeni pohjasta.
Paljon kiitoksia Suzanne Cohenille siitä, että hän on jakanut kanssamme uskomattoman tarinansa.
Jos sinäkin olet tehnyt löydön MyHeritagen avulla, kuulisimme mielellämme siitä!
Lähetä se meille tämän lomakkeen kauttatai lähetä se sähköpostitse osoitteeseen stories@myheritage.fi
