Ratkaisimme 100 vuotta vanhan mysteerin isoisoisäni henkilöllisyydestä

Mysteeri: Jessica Stanmeyerin iso-isovanhempien tarina on kuin suoraan elokuvista: juonittelua, salaisuuksia, murhia, petoksia, kiellettyä rakkautta – siinä on kaikkea. MyHeritage-käyttäjä Jessica, 57, Wisconsinista, Yhdysvalloista, onnistui yhdessä Sharyn-tätinsä kanssa ratkaisemaan 100 vuotta vanhan mysteerin isoisoisänsä henkilöllisyydestä DNA:n, sukututkimuksen ja salapoliisityön avulla. Tämä on hänen tarinansa:

Jessica Stanmeyer

Isoäiti Sanie Mertesin syntymä

Isoäitini Esther ”Sanie” Mertes syntyi Ylä-Michiganissa tammikuussa 1916. Hänen äitinsä Florence ”Florrie” Mertes oli Sanien syntymän aikaan vasta 19-vuotias ja naimaton. Florence oli jäänyt orvoksi 13-vuotiaana sen jälkeen, kun hänen molemmat vanhempansa olivat saaneet surmansa: hänen isänsä kuoli oletettavasti maatalousonnettomuudessa vuonna 1900, kun heinäpuristin ”kaatui” hänen päälleen, ja hänen äitinsä kuoli toisen aviomiehensä murhaamana vuonna 1909. Murha oli tuolloin otsikoissa. On spekuloitu, että toinen aviomies tappoi äidin ensimmäisen miehen naidakseen hänet, mutta sitä ei ole koskaan todistettu.

Jessican isoäiti Sanie äitinsä Florencen sylissä

Mysteeri syvenee

Seuraavana vuonna Florence meni naimisiin Charles Wilkingsin kanssa, joka oli mukava, kunniallinen leskimies. Suhde oli kivinen. Charles oli hyvä aviomies ja isä, mutta Florrie oli kiinnostunut muista miehistä eikä mummoni mukaan koskaan arvostanut Charlesia. Hän antoi Sanien uskoa, että Charles oli hänen isänsä, kunnes eräänä päivänä hänen äitinsä ilmoitti Sanielle, että Charles ei ollutkaan isä. Isoäitini rakasti Charlesia ja oli murtunut. Pätkä isoäitini muistelmista:

”Vuonna 1929, kun olin 13-vuotias, äiti kertoi minulle, etten ollut Charlesin tytär, vaan hänen ja erään Roy Allien välisestä suhteesta syntynyt avioton lapsi. Olin murtunut. Avioton syntymäni ei haitannut kovin paljon, mutta se, etten kuulunut ’isälle’, jota rakastin, ja että Florrie, jota vihasin, oli oikea äitini, oli enemmän kuin jaksoin sietää. Istuin tyrmistyneenä hiljaa, kun äiti kertoi minulle isästäni ja hänen perheestään. Hän lähetti minut etsimään isäni kuvaa ullakolla olevasta arkusta. Etsin sitä useita kertoja, mutta en koskaan löytänyt.”

Epävarmuus siitä, kuka on oikea isä

Florrie oli useaan otteeseen epärehellinen, joten isoäitini ei koskaan saanut varmuutta siitä, että Roy oli hänen isänsä. Useat seikat miehessä vaikuttivat vääriltä: hän oli ranskalainen, vaalea, keskikokoinen, piti ruoanlaitosta ja oli juhlijatyyppi. Isoäitini ei ollut mitään näistä asioista. Hän halusi painostaa äitiään saadakseen lisätietoja, ja lopulta 1970-luvulla hän vaati äitiään kertomaan enemmän. Ja Florrie sanoa pamauttikin, ettei Roy ollutkaan hänen isänsä. Kun isoäitini kuoli vuonna 2007, hän oli luopunut toivosta, että saisi koskaan tietää oikean isänsä henkilöllisyyden.

Jessican isoäiti Sanie hääpäivänään

DNA-testi avuksi mysteerin ratkaisemisessa

Viimeaikainen DNA-teknologia auttoi meitä ratkaisemaan tämän perhemysteerin. Noin 2017 isäni, Sanien vanhin poika, sai lahjaksi DNA-testin. Isoäitini oli tutkinut sukumme sukupuuta laajasti. Hän tiesi äitinsä saksalaisista juurista. Isäni isällä, Vladimir Florianilla, oli kroatialaiset juuret. Ainoa tuntematon, oli sukumme ranskalainen puoli – jos Roy todellakin oli Sanien isä.

Kaikkien yllätykseksi isäni tulokset osoittivat, että hän oli lähes 25-prosenttisesti suomalainen! Hänen sisarensa Sharyn, joka oli kiinnostunut, teki myös DNA-testin ja sai samanlaiset tulokset. Perheemme oli järkyttynyt, mutta tiesimme, että tulosten suomalaisuuden täytyi olla peräisin Sanien isän puolelta. Se sai Sharynin ja minut miettimään, voisimmeko todella saada selvää hänen henkilöllisyydestään.

Jessican täti Sharyn

Aloittelijat DNA-tutkimuksen kimpussa

Sharyn-täti ja minä olimme sukututkimuksessa täysin aloittelijoita. Tiesimme vain, että etsimme Ylä-Michiganissa asunutta suomalaista miestä, joka olisi voinut olla Sanien isä. Hyödynsimme MyHeritagen ja Geni.comin kaltaisilla sivustoilla ja Facebook-ryhmissä toimivien laajojen ihmisverkostojen neuvoja oppiaksemme tunnistamaan hyviä DNA-osumia.

Seurasin neuvoa, jonka mukaan meidän pitäisi keskittyä vain vahvimpiin suomalaisiin isälleni ja Sharynille tulleisiin osumiin. Sen jälkeen käytin MyHeritagen AutoKluster-työkalua yrittäessäni selvittää, miten nämä osumat olivat sukua toisilleen. Verkostomme avulla pystyimme luomaan uudelleen monien sukupuut, kunnes eräänä päivänä tajusin, kuinka monet heistä olivat sukua toisilleen.

Ryhdyimme nopeasti haravoimaan heidän sukutaustojaan löytääksemme miehen, joka täyttäisi haluamamme kriteerit. DNA-osumien perusteella tiesimme, että voisimme jättää huomiotta kokonaisia sukuhaaroja, sillä niiden osumat olivat liian kaukaisia, jotta etsimämme mies olisi voinut kuulua johonkin niistä. Käytin myös todennäköisyystyökalua yrittäessäni rajata vaihtoehtoisia sukulaisuushaaroja.

Jessican täti ja isä

Hakukriteerit täyttävä Johannes löytyy

Lopulta löysimme yhden miehen, Johannes Pakarisen, joka täytti kriteerit – mutta hänen jälkensä hävisivät. Hänellä oli vaimo Jennie ja poika Levi, joka näytti viettäneen koko elämänsä laitoksessa. Emme löytäneet heistä enempää tietoa, emmekä löytäneet ketään elossa olevaa, jolta olisi voinut kysyä lisää.

Onneksi Johanneksen sisarella Almalla oli pojanpoika, joka oli vielä elossa. Hänen nimensä oli Arto Helenius ja hän asui Suomessa. Jälleen kerran MyHeritagen verkosto tuli avuksi ja saimme hänen puhelinnumeronsa. Eräs toinen MyHeritage-käyttäjä ja läheinen DNA-osuma tarjoutui soittamaan Artolle ja pyytämään, että hän tekisi DNA-testin, jos lähettäisimme hänelle pakkauksen. Arto suostui ja teki MyHeritagen DNA-testin. Viikkoja myöhemmin saimme tulokset, joiden mukaan hänellä oli yhteistä DNA:ta kanssamme 257 cM, mikä oli paras siihen mennessä saamamme osuma. Tiesimme, että olimme osuneet oikeaan sukuhaaraan.

Johanneksen tarina

Vaikka tämä osuma tuki vahvasti teoriaamme, halusimme silti lisää vankkoja todisteita ja tietoa siitä, mitä Johannekselle ja hänen perheelleen oli tapahtunut.

Saimme selville, että Johanneksen vaimolla oli sisko, ja Sharyn-tätini sai yhteyden yhteen sukulaiseen, jolla sattui olemaan setänsä muistiinpanoja Johannes ja Jennie Pakarisesta. Niiden mukaan Johannes ja Jennie saivat neljä lasta: Mamie, Johannes, Martha ja Levi. Heidän tarinansa oli sydäntä särkevä tarina: Johannes oli hylännyt vaimonsa ja lapsensa noin 1910 tai 1911, ja Jennie joutui elättämään perheen yksin. Lopulta Jennie kuoli keuhkokuumeeseen vuonna 1919 ja lapset jonkun aikaa sen jälkeen Jennien sisaren luona.

Johanneksen ja Jennien lasten kohtaloita

Saimme seville, että heidän poikansa John oli adoptoitu Michiganissa asuvaan perheeseen. Sisaret Mamie ja Martha menivät naimisiin, ja nuorin, Levi, joutui laitoshoitoon. Myöhemmin selvisi, ettei hän koskaan puhunut – ehkä varhaislapsuuden traumasta johtuen? Mamie oli naimisissa vain muutaman vuoden ennen kuin hän erosi. Martha sai viisi lasta, ja sitten hän joutui laitoshoitoon. Lopulta selvisi, että Martha vapautui myöhemmin laitoksesta ja sai vielä yhden pojan vuonna 1952: Paul Warrickin.

Sharyn otti Facebookin kautta yhteyttä Pauliin Facebookin, joka tiesi vain vähän perheestään. Hän tiesi vain, että hänen äidillään oli ollut traumaattinen lapsuus eikä hän koskaan puhunut siitä. Hän kärsi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja joutui laitoshoitoon, mutta kaipasi lapsiaan. Hänen miehensä vaati Marthan kotiuttamista. Kotiin tultuaan Martha halusi vielä yhden lapsen – Paulin. Paul kertoi, että heidän perheensä huolehti hänen tädistään, Mamiesta, tämän avioeron jälkeen.

Epäilyt saavat vahvistusta

Paul suostui tekemään DNA-testin. Tulokset paljastivat, että Paul on sekä Sharynin että isäni serkkupuoli.

Tiesimme, että meillä oli nyt tarpeeksi todisteita siihen, että voimme sanoa Johanneksen olleen isoäitini isä.

Vaikka emme ole vielä tavanneet Paulia, ovat sekä Sharyn että isäni jutelleet hänen kanssaan pitkään, ja hän on ollut avainasemassa, kun on täytetty joitakin aukkoja, jotka olivat puuttuneet kaikki nämä vuodet.

Mitä Johannes Pakariselle tapahtui?

Valitettavasti emme tiedä, mitä Johannes Pakariselle tapahtui. Paulin mukaan huhut kertoivat, että hän jäi Ylä-Michiganiin, sillä ihmiset muistavat nähneensä hänet paikallisissa baareissa. Löysimme netistä joitakin ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikaisia rekisteröintikortteja samannimisestä maatyöläisestä, jolla oli sama syntymäaika ja -paikka kuin Johanneksella, mutta emme voi olla varmoja, että se oli hän. Suomalaisista kirkonkirjoista käy ilmi, että kyseisessä pikkukaupungissa oli vain yksi, kyseisenä vuonna syntynyt Johannes Pakarinen.

Sen tietäminen, mitä hänelle tapahtui, ei taida olla niin tärkeää, mutta olisihan se ollut mukavaa.

Oli miten oli, olen vain järkyttynyt siitä, että pari kaltaistamme noviisia pystyi ratkaisemaan tämän hullun perhemysteerin. Toivon vain, että isoäitini olisi ollut elossa ja seuraamassa sitä.

Lue muita käyttäjäkertomuksia täällä!

Suuret kiitokset Jessicalle tämän mahtavan tarinan jakamisesta kanssamme! Sinunkaan ei tarvitse olla asiantuntija tehdessäsi uskomattomia löytöjä MyHeritage DNA:n avulla. Tilaa DNA-pakkauksesi nyt ja aloita löytöjen tekeminen!