Ruotsalainen Pia Thorén Falk: Ensimmäistä kertaa 58 vuoteen minulla on isä

Minulla ei koskaan ollut isää. Mutta 58 vuoden jälkeen, toukokuussa 2024, sain tekstiviestin, joka muutti kaiken:

Pia, luulen, että olen isäsi.

Tarinani alkaa syksyllä 1965, kun äitini tapasi biologisen isäni yhden yön seikkailun merkeissä. Äitini, joka oli tuolloin 19-vuotias, asui jo tulevan aviomiehensä kanssa, joka oli häntä 16 vuotta vanhempi. Pian hän sai tietää olevansa raskaana. En tiedä, tiesikö hän totuuden isästä, mutta 60-luvulla ei ollut sopivaa, että nainen oli raskaana ja naimaton. Niinpä hän oletti poikaystävänsä olevan isä, ja tammikuussa 1966 he menivät naimisiin.

Synnyin 19. heinäkuuta 1966 Lundissa, Skånen läänissä. Äitini oli juuri täyttänyt 20 vuotta. Hänen avioliittonsa ei kestänyt kauan – he erosivat, kun olin 18 kuukauden ikäinen. Mies, jonka olin kuullut olevan isäni, ei koskaan halunnut tavata minua, enkä tavannut häntä sen jälkeen, kun olin 5-vuotias.

Kasvoin usean isäpuolen kanssa, mutta yhdestäkään ei tullut minulle todellista isähahmoa. Isäpuoleni ja äitini riitelivät joskus. Erään tällaisen riidan aikana hän pamautti, että mies, jota luulin isäkseni, ei todennäköisesti ollutkaan. Olin 15-vuotias, ja puhuin äidilleni tästä.

Emme tienneet oikean isäni nimeä

Äitini myönsi, että mies, jonka kanssa hänellä oli ollut suhde, saattoi todellakin olla biologinen isäni. Hänellä ei ollut miehen nimeä – se oli ollut yksi ohikiitävä yö. Kun hän kertoi minulle, en ajatellut asiaa kovinkaan paljon. Vasta myöhemmin, kun minulla oli omia lapsia, halusin selvittää, kuka heidän isoisänsä oli. Siitä alkoi matkamme isäni jäljittämiseen.

Kymmeniä vuosia kestänyt etsintä alkoi

Aloitimme etsinnät 90-luvulla, mutta ei ollut paljoa, mistä lähteä liikkeelle. Äitini mainitsi, että hän olisi voinut olla postinkantajana Halmstadissa, joka oli väliaikaisesti töissä Lundin postitoimistossa. Jäljet kuitenkin loppuivat siihen. Posti vetosi salassapitovelvollisuuteen, ja asian tutkiminen tarkemmin olisi vaatinut lakimiehiä ja oikeudenkäyntiä. Meillä ei ollut taloudellisia resursseja tai tarpeeksi yksityiskohtia asian jatkamiseen. Siinä vaiheessa luovutimme.
Silti äitini sanoi usein toivovansa, että voisin tavata hänet. Vuosien mittaan hän huomasi, että muistutin häntä. Hän ei muistanut miehen nimeä, mutta hän muisti miehen kasvot.

Mieheni ymmärsi, kuinka paljosta olin jäänyt paitsi

Etsintämme meni jäihin, ja elämä jatkui ilman isää. Vuonna 2018 menin naimisiin mieheni Thomasin kanssa. Olin kertonut hänelle kaiken etsinnästäni. Vuosi naimisiinmenomme jälkeen hän hankki minulle syntymäpäivälahjaksi DNA-testin.
Thomas sanoi toivovansa, että testi auttaisi minua löytämään vastauksia. Hänellä on kaksi tytärtä, eikä hän voinut sietää ajatusta siitä, ettei hän olisi heidän tukenaan. Hän ymmärsi, kuinka paljosta olin jäänyt paitsi.
Elokuun 13. päivänä 2019 DNA-testini rekisteröitiin MyHeritagessa. Aluksi tarkistin innokkaasti joka viikko, oliko minulle ilmestynyt isä. Mutta tuloksia ei tullut vuosiin. Ajan myötä unohdin sen.

Viesti, joka muutti kaiken

Sitten toukokuussa 2024 sain tekstiviestin, joka muutti elämäni. Se oli mieheltä, joka kertoi, että hän oli saanut DNA-osuman ja uskoi, että hän saattaisi olla biologinen isäni.
Tuo alkukesä oli myrskyisä mutta jännittävä. Tapasimme kahdesti, ja se tunne, kun halasin ensimmäistä kertaa omaa isääni, oli maaginen. Näin hänessä niin paljon itseäni. Sain myös kaksi sisarpuolia, joista toisen olen nyt tavannut.
Se on alku suhteelle, jonka uskon kasvavan edelleen, vaikka olen elänyt 58 vuotta ilman isää. Hänellekin tämä on sopeutumista – hän ei tiennyt koskaan, että minua on olemassa. Olen kiitollinen siitä, että vihdoin tiedän hänen nimensä ja että hän on toivottanut minut tervetulleeksi elämäänsä.

Isäni löysi minut

Tätä kirjoittaessani joulu on juuri mennyt, ja olen muistellut kaikkea, mitä vuonna 2024 tapahtui. Suurin asia on tietysti ollut se, että isäni löysi minut. Viime kuukaudet ovat vahvistaneet identiteettiäni. Sain esimerkiksi tietää, että diabetekseni kulkee suvussa – myös biologinen isoäitini sairasti sitä.

Koko olemassaoloni on saanut uutta merkitystä ja vastauksia. Ymmärrän nyt, miksi päätin muuttaa takaisin Skåneen vietettyäni 30 vuotta Norrlannissa. Jokin veti minua aina kohti Etelä-Ruotsia, vaikken tiennytkään miksi.

Olen vihdoin jonkun tytär

Pian ensimmäinen syntymäpäivä, kun hän sai syntymäpäivätoivotuksen isältään

Olin niin liikuttunut uudesta suhteestamme, että halusin tehdä siitä virallisen. Otin yhteyttä käräjäoikeuteen haastaakseni sen miehen kuolinpesän, jonka tyttäreksi olin laillisesti rekisteröity. Osana oikeusprosessia tehtiin oikeuslääketieteellinen tutkimus, johon kuului myös toinen DNA-testi. Tulokset vahvistivat sen, minkä MyHeritage-testi oli osoittanut: juuri löytämäni isä on 99,999-prosenttisesti biologinen isäni. Alkuperäinen MyHeritage-testi oli hyvin uskottava.

Olen jopa ottanut biologisen isäni sukunimen käyttööni. Se on ensimmäinen kerta, kun otan sukunimen, joka tuntuu omalta. Olen ollut orpo vuodesta 2004, jolloin äitini kuoli, mutta tänä vuonna, 20 vuotta myöhemmin, sain isän. Maagista.

Tuntuu hieman surulliselta ajatella, kuinka paljon aikaa menetimme. Mietin, miten meidän molempien elämä olisi voinut olla erilaista, jos hän olisi tiennyt. Mutta olen uskomattoman kiitollinen siitä, että hän on ottanut minut vastaan niin lämpimästi. Tapaamme, puhumme ja tutustumme toisiimme, enkä voisi olla onnellisempi. Olen vihdoinkin jonkun tytär!

Monet kiitokset Pialle siitä, että hän jakoi ihanan tarinansa kanssamme! Jos sinäkin olet tehnyt MyHeritagen ansiosta elämääsi mullistavan löydön, haluaisimme kuulla siitä. Lähetä se meille tämän lomakkeen kautta tai lähetä meille sähköpostia osoitteeseen stories@myheritage.fi