Maan hallintoa keskiajalta 1800-luvulle

Keskiajalla hallintoa, korkeimpana virkamiehenä ja kuninkaan edustajana johti linnanisäntä eli linnanvouti, ja linna toimi hallinnon sekä veronkannon keskuspaikkana. Paikallishallinnon rakenteena toimivat linnaläänit, jotka oli perustettu linnojen ympärille. Aluksi merkittävimmät näistä olivat Turun, Viipurin ja Hämeenlinnan linnaläänit. Mikkelin alue kuului aluksi Viipurin linnalääniin Pähkinänsaaren rauhan jälkeen. Linnaläänit puolestaan jaettiin kihlakuntiin ja voutikuntiin.

Tee hakuja MyHeritagen historiallisten tietojen kokoelmista avainsanoilla! Esim. haku ”Linnanvouti” antaa 5522 tulosta

Varsinais-Suomi, Satakunta, Ahvenanmaa, Uusimaa ja Häme käyttivät omaa sinettiä jo 1300-luvun alkupuolella. Karjala ja Pohjanmaa tulivat maakunniksi myöhemmin ja Savo irtosi Karjalasta vasta ihan keskiajan lopulla. Kuvassamme ovat Ruotsin ”Itämaan” linnaläänit vuonna 1540.

Voutien oli vuosittain toimitettava verotietonsa Tukholmaan, missä ne käytiin läpi valtiontalouden hallinnoinnista vastaavassa kamarissa. Kirjanpitojärjestelmää päivitettiin vain vähäisesti aina 1620-luvulle saakka. Sitten alue- ja paikallishallinnon kehittyessä alkoi muotoutua valtakunnan jakaminen lääneihin.

Vuoden 1634 hallitusmuoto perusti lääninhallitukset

Hallitusmuoto jakoi Suomen viiteen maaherrakuntaan. Varsinais-Suomeen kuuluivat nimikkomaakunnan lisäksi Ahvenanmaa ja Satakunta. Voutien ja kamarin seuraajana toimineen kamarikollegion väliin tulivat lääninhallitukset. Lääninkanslioissa laadittiin vuosittain kaksi kopiota kaikista lääninhallintoa koskevista tileistä. Yksi kopioista lähetettiin Tukholmaan kamarikollegioon tarkastusta varten, kun taas toinen kopio säilytettiin lääninhallituksen arkistossa. Tätä käytäntöä noudatettiin aina Suomen autonomian alkuaikoihin asti.

Maaherra oli alueensa johtaja

Maaherra oli kuninkaan ja kollegioiden edustajana alueensa pää. Hänen oli edistettävä paitsi kuninkaan ja maan, myös alamaisten parasta. Ennen Isovihaa vain kolme Turun 11 maaherrasta oli kotoisin Suomesta: Lorenz Creutz vanhempi, Lorenz Creutz nuorempi ja Johan Stiernstedt. Muut olivat joko Ruotsista lähtöisin olevia tai Baltian saksalaisia. Suomalaisten syrjäyttäminen liittyi 1500-luvun lopun kriisiin, erityisesti Klaus Flemingin johtamaan nuijasotaan. Hallitsija epäili tuolloin suomalaisia johtajia, ja itse asiassa hallinnollisten rakenteiden uudelleenjärjestely oli tärkeä keino estää mahdollista separatismia.

Albert Edelfeltin maalaus vuodelta 1879: Poltettu kylä – public domain/Wikipedia. Taulu kuvaa nuijasodan aikaista kuvitteellista näkyä, jossa suomalainen talonpoikaisperhe on paennut sotajoukon polttamasta kotikylästään.

Läänintilit antavat tietoa asutuksesta sekä taloudellisista ja yhteiskunnallisista oloista

Kuva: Uudenmaan ja Hämeen läänin läänintilikirja 1668 – Kansallisarkisto

Ruotsin vallan aikaiset läänitililuettelot koostuvat Suomen historian kannalta tärkeistä asiakirjoista, jotka ulottuvat vuosien 1635 ja 1808 välille. Nämä läänintililuettelot voidaan jakaa kahteen keskeiseen luokkaan: yleisiin asiakirjoihin ja läänikohtaisiin asiakirjoihin.

Yleiset asiakirjat sisältävät tiedot koko Suomea tai useampaa lääniä koskevista asiakirjoista. Tähän luokkaan kuuluvat myös kopiot erilaisista asiakirjoista, mukaan lukien läänitysten reduktiota, joka koskee verotulojen pysyvää palautusta aatelille ja muille saajille Kaarle IX:n hallintokaudella. Kopiokirjat keskittyvät erityisesti kuninkaan antamiin kirjeisiin, joilla kruunu lahjoitti pysyvästi verotulojaan eri tahoille.

Yleisten asiakirjojen joukossa on myös kuninkaallisia kirjeitä, jotka saapuivat lääninhallituksiin. Lisäksi läänintililuetteloihin sisältyy asiakirjoja, jotka liittyvät Isoviha-aikaan (1717–1721) ja venäläiseen miehitykseen sekä vastaavat asiakirjat Pikkuvihan ajalta (1742–1743), jotka on integroitu läänien tililuetteloihin. Asiakirjat on järjestetty kunkin läänin kohdalla kronologiseksi sarjaksi. Niihin sisältyy läänin vuosittainen läänintilikirja (landsbok), maakirja (jordebok) ja tositekirja (verifikationsbok tai avkortningsbok) sekä 1700-luvun puolesta välistä lähtien henkikirja (mantalslängd).

Läänintilien merkitys sukututkijalle

Läänintilit ovat korvaamaton resurssi Ruotsin ajan historiallisessa tutkimuksessa, sillä ne tarjoavat keskeisiä tietoja taloudellisista oloista, asutuksesta ja yhteiskunnallisista oloista. Erityisesti 1600-luvun osalta, ennen kuin kirkollinen väestökirjanpito tuli käyttöön, nämä tililuettelot ovat arvokas aineisto henkilöhistorian ja sukututkimuksen tutkimuksissa.

• Maakirjoihin kirjattiin verovelvollisen nimi eli talon isännän nimi, ja tämä tieto pysyi yleensä muuttumattomana vuosien ajan, kun isännän nimi kopioitiin uuteen maakirjaan edellisestä. Kruunun veronkannon näkökulmasta ei ollut välttämätöntä päivittää maakirjoihin talon nykyisen isännän nimeä, sillä usein vanhentunut merkintä isännästä riitti verovelvollisen tai talon tunnistamiseen. Siksi on syytä suhtautua varauksella maakirjojen tarjoamaan tietoon talon isännästä.
• Talonnimet alkoivat ilmestyä maakirjoihin eri alueilla eri aikoina: Pohjanmaalla 1670-luvulla, Varsinais-Suomessa vuonna 1696, Uudellamaalla ja Hämeessä vuonna 1701. Savossa talonnimet otettiin maakirjoihin vasta autonomian aikakaudella.
• Henkikirjat ovat väestöluetteloita, jotka otettiin käyttöön 1600-luvulla henkiveron keräämistä varten. Nämä luettelot sisältävät tiedot väestöstä, joka oli velvollinen maksamaan henkiveroa, ja ne on järjestetty ruokakunnittain. Henkikirjoihin on kirjattu nämä tiedot eri ajanjaksoilla ja eri lääneissä vaihtelevalla tarkkuudella.

Tositekirjat täydentävät läänintilien kirjauksia

Lukuun ottamatta maakirjoja, kaikki muut läänintileihin liittyvät dokumentit koottiin tositekirjoihin, joita kutsutaan myös nimillä ”verifikationsbok” tai ”avkortningsbok”. Nämä tositekirjat sisältävät erilaisia tulotositteita, jotka täydentävät läänintilien kirjauksia. Toisin sanoen ne tarjoavat lisätietoja ja yksityiskohtia läänintilien merkintöihin.

Näissä tositekirjoissa tapahtui muutoksia ajan myötä, erityisesti silloin kun uusia veroja otettiin käyttöön. Tositekirjoihin sisältyy monenlaisia asiakirjoja, kuten edellä mainitut henkikirjat, kymmenysluettelot, myllytulliluettelot, autiotaloluettelot, sakkoluettelot, sotilasmaakirjat, kestikievari- ja postitaloluettelot, pitäjänkäsityöläisluettelot sekä ylellisyysveroluettelot. Viimeksi mainittuja kutsuttiin aikanaan myös suostuntaveroiksi.

Tutustu muihinkin sukututkimustasi eteenpäin vieviin artikkeleihin MyHeritagen blogissa

Artikkelikuva: Paraisten Blasnäsin kirkko, taiteilija tuntematon – Turun museokeskus