Uhripuu, pyhäpuu, …”rakkaalla lapsella on monta nimeä”
Uhripuu tai pitämyspuu, muita nimityksiä; pyhäpuu, aljopuu, lyylityspuu, pihapuu, kartanopuu ja elättipuu, on ollut uhripaikka niin Länsi- kuin Itä-Suomenkin pihapiireissä. Länsi-Suomessa uhrattiin yleensä esivanhemmille eli vainajille, Itä-Suomessa puolestaan uhrattiin maan haltialle tai luonnon elinvoimaa ylläpitäville jumalille. Suomessa ja Virossa uhripuita oli usein pyhissä lehdoissa, mutta usein myös pihapuut ovat olleet pyhiä. Uhripuuperinne tunnetaan myös muiden itämerensuomalaisten ja volgansuomalaisten kansojen keskuudessa.
Milloin uhripuulle annettiin uhreja?
Uhripuulle annettiin yleensä säännöllinen uhri. Syksyllä kekrin ja sadonkorjuun aikaan puun juurelle kannettiin ensimmäiset jyvät tai kun lehmä alkoi lypsää alkukesästä, annettiin puulle ensimmäiset maitopisarat. Uhrieläimen, yleensä lampaan lihat syötiin itse, mutta sen luut vietiin puun alle. Pitämyspuita oli tavallista muistaa myös eri vuodenaikoina ajankohdan tuoreilla ruuilla. Niille saatettiin uhrata myös ongelmatilanteissa, esimerkiksi lehmän sairastuessa.
Yllä oleva kuva Häkkilän karhupetäjästä, joka liittyy olennaisesti vanhaan suomalaiseen kansanperinteeseen, jossa karhua pidettiin suuressa arvossa ja sitä jopa palvottiin. Karhunmetsästys – tai pikemminkin karhunpyynti – oli tärkeä osa ihmisten ja kokonaisen kyläkunnan elämässä, sillä kaadetusta karhusta riitti pitkäksi aikaa syötävää monelle, ja sen talja ja muut osat olivat yhtä lailla arvostettuja kuin sen lihakin. Ainoastaan karhun luita ja kalloa ei käytetty, vaan ne palautettiin seremoniallisin menoin takaisin ja yleensä tällaisten mahtavien petäjien juureen. Karhun kallo(t) nostettiin petäjän oksistoon, joka oli niille kunniapaikka.
Millainen puu saattoi olla uhripuu?
Uhripuuna saattoi olla niin havu- kuin lehtipuukin. Lehtipuut yhdistettiin usein elämään ja havupuut kuolemaan. Usein uhripuiksi mainittuja puita ovat olleet kuusi, koivu ja pihlaja. Pitämyspuun oksan katkeaminen katsottiin usein kuoleman enteeksi ja sen kaatuminen kertoi talon häviöstä. Uhripuiden kaatamista vältettiin, koska uskottiin puun kiroavan kaatajan mielisairaaksi tai raajarikoksi.
Hauholla oli uhrimännylle uhrattu rautaa
Keväällä 1934 jouduttiin toteamaan Hauholla ikävä asia; talven metsätöissä oli kaadettu ja kaiken lisäksi poltettukin Kenkivuoren yli 500-vuotias uhrimänty. Sen arveltiin olleen jo pakanuuden aikana tuossa toimessa, vaikka niin kaukaisista ajoista ei asiakirjalähteitä olekaan. Katolisella ajalla Kenkivuoren suojelijaksi tuli Neitsyt Maria ja Hauholla uhrimännylle oli uhrattu rautaa. Tämä tehtiin joko lyömällä sitä muodossa tai toisessa puun kylkeen tahi kaivamalla rauta maahan. Vielä 1800-luvun alussa oli tätä tapaa käytetty karjaonnen ja hyvän vuodentulon toivossa. Kun taikauskoisuus hellitti vähitellen otettaan, alkoivat hauholaiset kunnioittaa puuta muinaismuistona.
Kuva uutisesta Uudessa Aurassa 15.4.1934
Muitakin pyhiä puita oli ja on maassamme runsaasti
Heinolassa 1800-luvun perimätieto kertoi Uimilan uhrimännystä. Sen luona piti käydä laulamassa kiitoslauluja, jotta kotikylä säästyisi susilta. Vielä 1800-luvun lopulla mäntyyn naulattiin tai sidottiin suden luita uhriksi hyvälle haltijalle.
Yliskylän haltiamänty Helsingin Laajasalossa on tiettävästi ainoa pääkaupunkiseudulla säilynyt pyhä puu. Alun perin se oli osa maatalon pihapiiriä, mutta vuonna 2021 keskellä kerrostalojen rakennustyömaata.
Kuva Sara Salmi/yle.fi
Varsinais-Suomen Muurlassa, joka on nykyisin osa Saloa, oli oma erikoinen mäntynsä. Kirkkomaan läheisyydessä seisoo vieläkin kelomänty. Sen juurelta oli tapana aloittaa hautajaissaatot. Uhrimännyn lisäksi Muurlassa on puhuttu samasta puusta kellomäntynä. Väitetään sen oksia käytetyn kirkonkellojen ripustamiseen siihen saakka, kunnes kirkon vierelle nousi kellotapuli.
Ristiinan pitäjässä Etelä-Savossa kasvoi vielä 1870-luvulla valtava kataja, jonka luona oli aikanaan vietetty juhannusta taikauskoisin menoin. Myöhemmin tiedetään pitäjän emäntien käyttäneen sitä uhripuuna. Tämän puun kaatoi ukkonen 1874. Samalla seudulla, Hirvensalmella oli samalla vuosikymmenellä jäljellä Hiisikoivu sekä lehmus. Ne oli hakattu täyteen nauloja ja niiden juurella oli uhrattu.
Markkinan hautausmaalla kasvava ikivanha uhrimänty hautakuopasta kuvattuna. Kuvaaja Sirkka-Liisa Seppälä 2008, Museoviraston kokoelmat
Reformaation aikana hävitettiin uhripuita ja -lehtoja rankalla kädellä
Koska erityisesti reformaation aika kammoksui kaikkea taikauskoa, on monet uhripuut ja -lehdot kaadettu aikoja sitten. Esimerkiksi Rantasalmella kirkonkokouksessa vuonna 1746 saivat miehet määräyksen maksua vastaan polttaa ja hävittää kaikki epäilyttävät puut. Samoin piti tuhota tiedossa olevat uhripaikat. Paikallinen väestö kieltäytyi tästä käskystä, koska pelkäsi pahoja seurauksia. Vuonna 1748 Porvoon konsistori määräsi lakkauttamaan uhripaikat, pyhät puut ja lehdot Leppävirroilla sekä yleisemminkin Karjalassa.
Sukulaiskansallamme Vironmaalla on myös ollut omat uhripuunsa
Kuvassa oleva puu on ollut Paliveren pyhä paikka. Se sijaitsee Haapsalusta Tallinnaan johtavan tien varrella, Paliveren paikallistien risteyksessä. Se on siitä harvinainen pyhä puu, että se mainitaan myös kirjallisissa dokumenteissa. Nigulan kirkonkirjassa vuodelta 1644 sen kerrotaan olevan ”hiienpuu”. Puun juurelta on kaivettu esiin kolikoita, joista vanhimmat on painettu 1564. Perimätiedon mukaan puulla olisi ikää jo reilut tuhat vuotta.
Kuva Hiienpuusta /yksityiskokoelma. Vasemmalla Hiienpuun alkuperäinen kuva ja oikealla väritettynä MyHeritagen In Colorilla. Väritetystä kuvasta löytyy hyvällä mielikuvituksella hiisikin (ympyröity); 2 silmää, kyömynenä sekä korva vasemmalla.
Kokeile sinäkin In Coloria omiin kuviisi – koskaan ei tiedä, mitä sieltä nousee esiin.
Todennäköisimmin hiienpuu on ainakin 500 vuotta vanha. Puun oksille sidotuilla nauhoilla on pyydetty onnea vaikkapa naimakaupoille tai perheen elannolle. Löydetyt kolikot ovat myös olleet uhrilahjoja. Näin ollen tämä puu on ollut paikallisten ihmisten palvontapaikkana jo vähintäänkin neljän sadan vuoden ajan. Oksilla liehuvat nauhat olivat osin aivan uusia kuvaa otettaessa vuonna 2007. Muinaisilla uskomuksilla on siis vankka sijansa tämänkin päivän maailmassa.
Tutustu MyHeritagen blogissa oleviin Suomen historiaan liittyviin kirjoituksiin!
Tiedätkö suvullasi olleen uhripuita tai pyhiä puita ja paikkoja? Kerro meille niistä ja jaa kuvia kommenteissa tai Facebook-sivullamme.
Artikkelikuva Häkkilän karhupetäjän latvustoa. Kuva on yksityiskokoelmasta.
