Wikipedian mukaan hamppu on kuulunut ensimmäisiin viljelykasveihin Suomessa. Hampunviljely levisi Suomeen todennäköisesti Kiinasta yhdessä tattarin ja saviastioiden valmistustaidon kanssa. Aluksi viljely on ollut pienmuotoista toimintaa metsästäjä-keräilijäkulttuurin rinnalla. Monin paikoin maanviljelyn vakiintuminen alkaa hampunviljelyksestä, kuten Lappeenrannan Kauskilassa, jossa hampunviljely alkaa 400-luvulla eaa. ja laajenee viljan viljelyksi ajanlaskun tienoilla.
Kuitukasveja oli pääasiassa kaksi: pellava ja hamppu. Pellavakasvista irrotettiin kuituja, joiden valmistaminen langoiksi ja kutominen kankaiksi oli vaivalloista. Samaa tekniikkaa sovellettiin myös hampun käsittelyyn. Pellava oli erittäin merkittävä kasvi ja kuitulähde, joka mahdollisti monenlaisten korkealaatuisten tuotteiden valmistamisen ihmisten arkielämään. Pellavasta valmistettiin kankaita, kalastusverkkoja ja pienten saaliiden pyydyksiä. Se oli myös oleellinen materiaali nahkatöissä, sillä nahkoja ommeltiin usein tervatulla tai pietyllä pellavalangalla.
Hamppu oli kuitenkin pellavaa monipuolisempi
Hamppu oli pellavaa monipuolisempi ja monikäyttöisempi kuitukasvi.
Hamppukuiduista valmistettiin mm.
- Kankaita
- Köysiä ja naruja
- Tapetteja
- Säkkejä
- Purjeita
Kuvassa letitettyä hamppuköyttä 1900-luvun alusta / Lusto – Suomen Metsämuseo
Hamppu tarjosi vahvan ja kestävän kuidun, ja sitä voitiin käyttää useisiin eri tarkoituksiin. Esimerkiksi laivojen purjeet oli usein valmistettu hamppukankaasta. Hampun varsi oli monikerroksinen, ja eri kerroksista saatiin kuituja, joilla oli erilaisia ominaisuuksia ja soveltuvuuksia eri käyttötarkoituksiin: karkeampia kuituja kerroksen pinnasta ja hienompia ja pehmeämpiä kuituja kerroksen sisältä.
Kuvassa varren niinikuituja – public domain / Wikipedia
Hamppuköydestä punottu harvasilmäinen susiverkko 1800-luvun lopulta / Suomen kansallismuseo
Hamppu oli kauppatavaraa jo varhain
Suomen vanhin varmistettu makrofossiilinen hamppulöytö on Ahvenanmaalta. Kastelholman linnan lähistöltä löytyneiden asuinpaikkojen ja hautakompleksien makrofossiilitutkimuksissa on paljastunut hampun siemeniä. Nämä siemenet on ajoitettu viikinkiajalle, noin 800–1050.
Myös arkeologisissa kaivauksissa Lounais-Suomessa, erityisesti Turun alueella, on löydetty hampun pähkylöitä, ja nämä löydöt kattavat pitkän aikajakson; noin 1100–1500. Hampusta oli jo tuolloin tullut kauppatavaraa, ja sitä vietiin yleensä kuiduiksi valmistettuna, jolloin siemenet oli poistettu. Pähkylälöytö osoittaa, että kyseisillä alueilla hamppua todella viljeltiin, eikä se ollut pelkkää tuontitavaraa. Jos kyse olisi vain tuontitavarasta, ei pähkylöitä löytyisi.
Yllä olevassa kuvassa nainen nyhtämässä hamppua Kurkijoen Särkijärvellä, kuvaaja Pekka Kyytinen 1930–luvulla. Museoviraston kokoelmat. Kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla – kokeile sinäkin!
Häme oli maassamme todellista hampunviljelyaluetta
Länsi-Hämeessä esimerkiksi Urjala, Somero ja Tammela myivät hamppua, ja erityisesti Humppila oli tunnettu tästä. Hämeenlinnan ympäristössä Lopelta, Hausjärveltä, Janakkalasta, Vanajasta, Rengosta, Hauholta ja sen kappeleista on tietoa runsaasti hampunviljelystä. Lisäksi pieniä määriä myytiin Pälkäneeltä ja Sahalahdelta. Kaakkois-Hämeellä oli kuitenkin vahvin hampunviljelyalue, johon kuuluivat Lammi ja Koski, Hollola kaikkine kappeleineen, Iitti ja Padasjoki. Erityisesti Padasjoki ja Asikkala olivat tunnettuja runsaasta hampun tuotannostaan tällä alueella. Muualla maassamme hamppua kasvatettiin lähinnä omaan tarpeeseen.
Kuvassa ryijy vuodelta 1711. Ryijyn loimi on hamppua, kude valkoista villalankaa. Nukkalanka on villalankaa. Kuvalähde: Suomen kansallismuseon kokoelmat
Sukututkijan kiinnostuksen kohteena saattavat olla esivanhempien viljelykset
Jos olet kiinnostunut siitä, mitä omat esivanhempasi kasvattivat ja minkä verran he korjasivat satoa, löydät tietoa helposti tulkittavassa muodossa 1880-luvulta. Kamarikonttorin arkiston kunnittaiset tilastot tilakohtaisesta kylvöstä, sadosta ja karjakannasta sisältävät sukututkijan kannalta mielenkiintoisia tietoja. Klikkaamalla tästä pääset katsomaan esimerkkisivua.
Hamppu oli purjekankaiden pääasiallinen materiaali
Purjekankaankudonta oli tärkeä osa perinteistä käsityöläisyyttä Pohjanmaalla. Vaikka pellavaakin saatettiin käyttää raaka-aineena, oli hamppu pääasiallinen materiaali. 1700-luvulla ja mahdollisesti myöhemminkin purjekangasta kudottiin erityisesti Pietarsaaressa, Kokkolassa, Raahessa, Oulussa ja todennäköisesti muissakin Pohjanmaan kaupungeissa, joissa purjekangasta tarvittiin laivaliikenteen kukoistuskautena. Olivathan kaikki Pohjanmaan rannikon kaupungit tunnettuja laivanvarustusteollisuudestaan ja kaupankäynnistä.
Purjekankaan myynti jatkui muutamissa pitäjissä vielä autonomian aikana. Ruotsin vallan lopulta on tietoja, että laadukasta purjekangasta myytiin ainakin Vähästäkyröstä ja Isostakyröstä vuonna 1792. Maaherra ilmoitti myös vuonna 1805, että Vaasan lähiympäristössä kudottiin purjekangasta myyntitarkoituksessa, ja vielä vuonna 1815 tätä tuotetta myytiin Isostakyröstä. Tämä kotiteollisuutena harjoitettu toiminta toi siis merkittäviä lisätuloja em. kaupunkeja ympäröivälle maaseudulle. Oma hampuntuotanto ei aina riittänyt, sillä, merenrannikolla hankittiin Riiasta hamppua kalanpyydysten aineeksi.
Suomen Talousseura oli hampunkasvattajien tukena
Suomen Talousseura, joka jatkuvasti edisti ja uudisti suomalaista maataloutta, antoi palkintoja ansioituneille hampunkasvattajille. Vuonna 1825 5-30 ruplan paperirahapalkintoa suurimmista hamppusadoista saivat Matti Saari (68 kg), Matti Kääntä (127,5 kg), Pietari Kääntä (68 kg) ja Erkki Himanka (119 kg) Kalajoen emäseurakunnasta, Antti Ollila (67,5 kg) ja Jaakko Nisula (67,5 kg) Ylivieskasta, Juhana Ollila (42,5 kg) Haapajärveltä ja Matti Kukkotarha (85 kg) sekä Matti Räisälä (52 kg) Reisjärveltä.
Suomen hamppuosaamisesta
Suomen hamppuosaaminen oli kehittynyt pitkän ajan kuluessa saaden vaikutteita monesta eri kulttuurista. Erikoistuneet viljelytaidot ja jalostuslaitteet kertovat suomalaisten olleen hampun käsittelyssä kekseliäitä ja osaavia. Hampun viljelyssä oli käytännössä tauko Suomessa vuosina 1950–1990, mikä johti viljelytaidon unohdukseen ja maatiaislajikkeiden häviämiseen.
Nostalginen joulukoristevinkki, jossa voit käyttää hamppua, esivanhempien tyyliin
Lopuksi vielä vinkki tulevaan jouluun: alla olevassa kuvassa on pöytäkoriste hiihtelevästä tontusta (korkeus 15 cm, suksien pituus 23 cm).
Kuvan alkuperäinen tonttu on Helsingin kaupunginmuseossa
Tässä ohje: metallilankarunko on päällystetty kreppipaperilla. Tontun kasvot on maalattu vesiväreillä: nenä tietenkin iso ja pyöreä. Lakin alta näkyvät tukka ja pitkä parta, jotka ovat kellertävää hamppua. Suksisauvat ovat paperilla päällystetystä rautalangasta, sukset liimattu kolmesta pahvikerroksesta ja maalattu vesiväreillä.
Kivaa sukututkimuksellista joulun odotusta!
Artikkelikuva: Köyden punontaa, kuvaaja Vilho Setälä 1912: Nuoranpunomiskoje. Asetettu käyntiin näytteeksi. Todellisuudessa on vasemman ja oikeanpuolisen osan etäisyys paljo suurempi. Oik. äärimmäisenä oleva mies kiertää yht’aikaisesti punottavia kolmea rihmaa kutakin erillään. Nainen vas. punoo rihmat yhteen. Keskellä oleva mies säätää punoutumista. Kuvalähde: Museovirasto. Kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla
Lähteet: https://projects.luke.fi/futurecrops/fi/elamammekasvit/, Pentti Virrankoski – Myyntiä varten harjoitettu kotiteollisuus Suomessa autonomian ajan alkupuolella, Helsinki 1963, Wikipedia, Suur-Kalajoen historia. 1, Esihistoriallisesta ajasta isoonvihaan – Suur-Kalajoen historiatoimikunta, 1956
