Metsänhoito Suomessa alkoi 1600-luvun puolivälissä; n. 100 vuotta sen jälkeen, kun Ruotsi-Suomen kuningas, Kustaa Vaasa vuonna 1542 julisti asumattomat erämaat Jumalan, kuninkaan ja kruunun omaisuudeksi ja aloitti valtion maanomistuksen.
1600- ja 1700-luvuilla oli tavoitteena vastuullisempi metsien käyttö
Kustaa Vaasan julistus vaikutti talonpoikien oikeuksiin erämaissa, ja rajat yksityisten metsien ja kruununmetsien välillä olivat pitkään epäselviä. Tiheimmin asutuilla alueilla alkoi pula poltto- ja rakennuspuusta jo myöhäiskeskiajalla. Nämä haasteet, yhdessä puun saannin varmistamiseksi laivanrakennukseen ja vuoriteollisuuteen, johtivat siihen, että 1600-luvun puolivälissä alettiin julkisesti ohjata metsänkäyttöä.
Tuohon aikaan Ruotsin valtakunnan metsälainsäädännön perustaksi vakiintui kestävän käytön periaate, vaikka kruunu joutuikin luopumaan tästä periaatteestaan kovin usein. Alettiin painottaa talonpoikien yhteismaiden jakamista omistajilleen, tavoitteena vastuullisempi metsänkäyttö. Suomessa isojaon toteutuminen viivästyi aina 1770-luvulle asti, vaikka etenkin Etelä-Suomessa se valmistui suhteellisen nopeasti ja oli päätöksessä vuosisadan puolivälissä. Lue isojaosta aiemmasta blogiartikkelistamme. Isojaolla oli myönteinen vaikutus metsien kestävään hoitoon. Isonjaon myötä valtiosta tuli varsinkin Pohjois-Suomessa merkittävä metsänomistaja.
1800-luvulla oltiin huolissaan metsien vähenemisestä
Kun saavutettiin 1800-luku, käytettiin Suomen metsiä laajalti muun muassa kaskiviljelyssä, tervan valmistuksessa ja kasvavassa sahateollisuudessa. Puun kulutus oli niin suurta, että sekä viranomaiset että sivistyneet kansalaiset alkoivat olla huolissaan Suomen metsien vähenemisestä.
Kainuulaisia tervanpolttajia, Samuli Paulaharju, Museoviraston kokoelmat
Yllä oleva kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla – kokeile sinäkin
Vuonna 1841 valtio määräsi komitean tutkimaan metsien käyttöä ja metsälainsäädännön uudistamista. Syntynyt lakiehdotus ei miellyttänyt erityisesti päätoimittajafilosofi J.W. Snellmania, joka osallistui julkiseen väittelyyn komitean jäsenenä toimineen professori Nordstömin kanssa. He väittelivät muun muassa siitä, tulisiko Suomessa olla metsiä ollenkaan.
Siellä, missä metsä vallitsee, vallitsee myös kurjuus, tietämättömyys ja raakuus. – sanoi J.W. Snellman
Lopulta komitean laatimaa lakiehdotusta ei hyväksytty, vaan sen voitti yhden miehen, salaneuvos L.G. von Haartmanin esittämä erilainen näkemys. Hänen esittämänsä ”metsäohjelma” toimi lopulta metsälainsäädännön perustana.
Maamme metsiin on luonto sijoittanut ainoan rikkautemme lähteen, taloudellisen riippumattomuutemme lähteen. – L.G. von Haartman
Kuvaaja Frans Malkus Karrakoski, Uudenkaupungin museo, väritetty MyHeritagen In Colorilla
Edmund von Bergin panos suomalaiseen metsänhoitoon
Suomen metsänhoidon kehittämiseksi Suomen senaatti päätti kutsua ulkomaisen metsäasiantuntijan antamaan neuvoja. Maanmittaus- ja metsähallituksen ylijohtaja C. W. Gyldén ehdotti Edmund von Bergiä. Tharandtin metsäakatemian johtaja von Berg suostui ja hän sai vuonna 1858 tehtäväkseen tarkastaa Suomen metsien tilan eri puolilla maata ja tehdä tarkastuksen perusteella selvitys ja toimenpidesuositukset Suomen senaatille.
Kuninkaallinen ylimetsäneuvos, vapaaherra Edmund von Berg, public domain. Kuvalähde: Wikipedia
Hyväksyessään senaatin kutsun oli von Berg ollut jo pitkään monien Euroopan maiden metsänhoitoon perehtynyt opettaja ja ammattilainen. Hänen laajassa matkaraportissaan on sangen tyly alku, sillä autonomisen Suomen metsänhoidon nykytilaa hän kuvaili surkeaksi.
Suomen metsänhoito sai von Bergiltä tylyn arvion
Sitä ei hänen mielestään ohjannut lainkaan tieteellinen ymmärrys, vaan ”tapahtuu se ainoastansa voitonpyynnön, eikä uuden kasvattamisen, taikka jo löytyvän metson säästämisen vuoksi”. Hänen ehdotuksensa oli ns. kestävän kehityksen malli – jo kauan ennen kuin siitä tuli kieleemme jokapäiväinen fraasi monilla elämän eri osa-alueilla. Edmund von Bergin raportti oli suppeudestaan huolimatta merkittävä tekijä, kun metsiemme hoitoa alettiin toden teolla kehittää.
Von Berg kirjoitti mm.: »Suomessa löytyvät hoitamattomat, hävitetyt tahi poltetut metsät ovat saattaneet minun ylen surulliselle ja tuiki alakuloiselle mielelle. En tosin suurella toivolla lähestynyt Suomenmaan metsiä, mutta en kuitenkaan luullut niissä niin suuria hävityksiä näkeväni. Ainoasti suurin tyhmyys voi tätä penseydellä katsella. Suomalainen elää metsässä ja metsästä, ja – niin kuin akka tarussa – tappaa hän typeryyden ja ahneuden vimmassa sen kanan, joka hänelle kultamunia munii.»
Valtion metsähallinnon perustaminen
Valtion metsähallinto, jonka perustamista maaherrat ja sivistyneistö olivat vaatineet jo 1700-luvun puolivälistä saakka alkoi vuonna 1859, kun Keisari Aleksanteri II antoi allekirjoituksensa julistukseen, joka merkitsi metsänhoitolaitoksen perustamista.
Laitoksen päätehtävänä oli metsien hoitaminen ja suojelu, samalla tuottaen tuloja valtiolle puun myynnin kautta. Paitsi perustehtäväänsä, valtion metsäomaisuuden hallintaa ja hoitoa, metsähallinnolla oli myös muita velvoitteita, kuten tulojen tuottaminen valtiolle, sahateollisuuden kasvun tukeminen ja asutuksen edistäminen. Nämä eri intressit muodostivat monimutkaisen kolmion, jossa valtio, teollisuus ja paikallinen väestö joutuivat kamppailemaan omien etujensa puolesta.
Mahdollisesti Raalan kartanon saha Nurmijärvellä (Nukarinkoski). Alkuperäisen kuvan tekijä ; kaivertaja Louis Joseph Anger Cordier de Bonneville, 1798–1802. Museoviraston kokoelmat
Teollisuuslaitokset tarvitsivat polttopuuta, ja valtiolla ei ollut varaa siihen, että nämä laitokset eivät toimisi. Suomessa myös tervanpolttamista pidettiin riskinä puuvarantojen ehtymiselle. Metsänhoidon kehitystä hidastivat pääasiassa valtion heikko taloustilanne ja poliittiset erimielisyydet.
Kaadettavien puiden leimaamista, Wivi Timgren, Valokuvaaja 1800–1909. Saarijärvi, Keski-Suomi. Lusto – Suomen metsämuseo. Väritetty MyHeritagen In Colorilla
Metsäyhtiöt olivat vielä 1800–1900-luvun vaihteessa epäilyksen kohteena, ja niitä syytettiin ”rahanhimoisiksi metsien ryöstäjiksi”. Tämä synnytti poliittista keskustelua, mikä johti valtiollisten metsäkomiteoiden perustamiseen metsien hävityksen selvittämiseksi. Saha- ja paperiteollisuusyhtiöt saivat kuitenkin myönteisen arvion, kun komiteat totesivat, että ne hoitivat metsiään hyvin ja harvensivat niitä järkevästi.
Lähteet:
Edmund von Berg – Kertomus Suomenmaan metsistä 1858, Metsälehti Kustannus 1995
Tapani Tasanen – Läksi puut ylenemähän, Metsien hoidon historia Suomessa keskiajalta metsäteollisuuden läpimurtoon 1870-luvulla
Metsähallitus – 160 vuotta Metsähallituksen historiaa
Artikkelikuva: Metsäharjoitelma, taiteilija Fanny Churberg, 1872. Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo
