Pula-aika päättyi vasta 1954 ja yleisostokortti kävi tarpeettomaksi

Toisen maailmansodan aiheuttama pula-aika päättyi Suomessa vasta syksyllä 1954; siihen saakka valtion yleisostokortti oli ollut tarpeen, mikäli halusi ostaa kahvia tai sokeria. Näin vasta kymmenen vuotta sodan jälkeen kansa pystyi vapaasti, varallisuutensa huomioon ottaen, ostamaan näitä suomalaiseen ruokakulttuuriin olennaisesti kuuluneita tuotteita.

Yleisostokortti vuosilta 1953–1954 / doria.fi

Pula-aika jatkui ja yleisostokortti tuli useiden erillisten leipä- ja muiden korttien korvaajaksi vuonna 1949

Vuonna 1949 Kansanhuoltoministeriö, jonka vastuualueeseen ostokortit kuuluivat, antoi kansanhuoltolautakunnille määräyksiä 1.10.1949 alkavaa korttikautta varten. Tuosta päivämäärästä eteenpäin tuli voimaan yleisostokortti, jonka voimassaoloaika oli yksi vuosi. Kaikki säännöstelyssä olleet tuotteet pystyi siis hankkimaan yhdellä kortilla eikä erillisiä ostokortteja eri tuoteryhmille enää tarvittu.

Yleisostokortti vuodelta 1949 /doria.fi

Ostoksilla vuonna 1949. Kuva: Jussi Kangas / Museoviraston kokoelmat. Väritetty In Colorilla

Kansanhuoltolautakunnassa pidettiin tarkkaa luetteloa yleisostokorttia anoneista henkilöistä

Kansanhuoltolautakunnan on pidettävä kansanhuoltoministeriön antamien ohjeiden mukaisesti luetteloa niistä henkilöistä, joille uutta ostokorttia anotaan. Luetteloihin: oli merkittävä seuraavat tiedot: 1) henkilön nimi, 2) henkilön syntymäaika, 3) henkilön asuinpaikkakunta, 4) aika, jolloin kortin katoamisesta ilmoitettiin poliisi- tai muulle viranomaiselle, jos kortti oli kadonnut.

Elintarvikkeiden säännöstely alkoi vuoden 1939 lokakuussa

Jos sitten palaamme ajassa 15 vuotta taaksepäin, voimme todeta seuraavien tarvikkeiden tulleen säännöstelyyn talvisodan myötä: Säännösteltäväksi määrättiin lokakuussa 1939 ensimmäiseksi sokeri, jota seurasi nopeassa tahdissa kahvi. Kortista leikatulla kupongilla sai ostaa aluksi yhden kilon sokeria yhdelle henkilölle, ja sen tuli riittää noin kuukauden käyttöön. Sokeri oli asetettu takavarikkoon ja säännöstelyn alaiseksi 7. lokakuuta, jolloin periaatteessa jokaisen tuli luovuttaa hallussaan oleva sokeri kansanhuoltoviranomaisille (omaan käyttöön oli lupa jättää vain kaksi kiloa sokeria). Ostokortti tarkoitti siis vain lupaa ostaa kulloistakin tuotetta, itse kortti ei käynyt maksuvälineeksi.

Ostokortin ohje kortin kääntöpuolelta / doria.fi

Vuonna 1940 ostokorteille päätyi kymmeniä uusia tuotteita

Välirauhan aikana elintarviketilanteen todettiin nopeasti heikkenevän. Syynä tähän olivat luovutetuille alueille jäänyt maatalousmaa (noin 10 % peltojen kokonaispinta-alasta) ja ulkomaankaupan voimakas lasku. Kolmantena tekijänä elintarviketilanteen heikkenemisessä oli talvisodan aikana ja heti sen jälkeen tapahtunut karjan määrän voimakas lasku. Lisäksi kesä 1940 oli hyvin kuiva, mikä osaltaan laski maatalouden tuotantomääriä. Elintarvikkeita asetettiin säännöstelyn piiriin hieman eri aikoina, mutta vuoden 1940 loppuun mennessä säännöstely kattoi jo lähes kaikki tärkeimmät elintarvikkeet ja nautintoaineet. Ravintorasvat, lihatuotteet ja maito sekä maitotuotteet olivat säännöstelyn piirissä vuoden lopussa. Merkittävimmän poikkeuksen muodosti peruna, jota ei välirauhan aikana asetettu säännöstelyn piiriin.

• Vilja ja viljatuotteet 15. toukokuuta 1940
• Voi 13. kesäkuuta 1940
• Tee, perunajauhot ja kuivatut hedelmät syksyllä 1940
• Maito ja maitotaloustuotteet 21. marraskuuta 1940
• Lihatuotteet 1. joulukuuta 1940
• Kananmunat keväällä 1941
• Vaatteet, jalkineet sekä saippua ja muut puhdistusaineet syksyllä 1940

Tällaisen ostokorttivalikoiman säilyttämistä varten tarvittiin jo korttikotelokin, josta kuva alla.

Yleisostokortin kotelo / Pielisen museo

Ankarimmin korttikausi kuritti suomalaisia vuosina 1941–1945

Säännöstellyn ”korttiannoksen” määrittämiseksi suomalaiset jaettiin ammattialojen mukaan erilaisiin ryhmiin, joille määrättiin omat annoksensa. Ryhmien määrä vaihteli sodan mittaan ja esimerkiksi kesällä 1940 oli käytössä neljä eri ryhmää, jotka nimettiin A:sta D:hen. Syksyllä 1941 ryhmiä oli viisi (A–E), joiden saamista leipävilja-annoksista alla esimerkki.

A-kortti (lapset alle 7 v.) saivat leipää viljaksi laskettuna 200 g/vrk

B-kortti (kevyen työn tekijät ja lapset 8–12 v.) 200 g/vrk

C-kortti (raskaanpuoleisen työn tekijät ja lapset 13–16 v.) 250 g/vrk

D-kortti (raskasta ruumiillista työtä tekevät) 300 g/vrk

E-kortti (erittäin raskasta ruumiillista työtä tekevät) 425 g/vrk.

Lapsen leipäkortti /doria.fi

Elintarviketilanteen ollessa kriittisimmillään kevään ja alkukesän 1942 aikana kuului B-kortin saaneiden henkilöiden annoksiin (niukan leipävilja-annoksen lisäksi) muun muassa:

2 dl maitoa päivää kohden

150 g voita kuukaudessa

433 g lihaa kuukaudessa

750 g sokeria kuukaudessa.

Ostokorteista on siis jäänyt merkittävä määrä lähdemateriaalia, mutta myös itse ostokortteja on säilynyt. Jokainen voinee tahollaan laskea, miten hyvin itse tulisi toimeen näiden määrien kanssa!

Tutustu MyHeritagen kuvatyökaluihin!

Lisää historiaamme liittyviä artikkeleita löydät täältä

Artikkelikuva: Naisia ostamassa oikeaa brasilialaista kahvia ensimmäistä kertaa sodan jälkeen. Museoviraston kokoelmat – väritetty MyHeritagen In Colorille – kokeile sinäkin!