Talohistoria – Johtavatko sinunkin sukujuuresi johonkin tiettyyn maataloon?

Kiinnostaako talohistoria? Onko mielessäsi joku tietty maatila, jossa asuneita ihmisiä ja talon vaiheita haluaisit tutkia? Niin pitkälle, kun meillä on käytettävissä kirkonkirjoja, on tutkimus vielä suhteellisen helppoa. Siirryttäessä aikaan ennen rippikirjoja, joka tapahtuu viimeistään 1600-luvun lopulla, täytyy turvautua lähinnä erilaisiin verotuslähteisiin. Näiden lisäksi varhaisista tiluskartoista ja tuomiokirjoista voi löytyä apuja. Periaatteessa voit päästä kirjallisilla lähteillä vuoteen 1540, jolloin Ruotsin valtakunnassa aloitettiin maakirjojen pitäminen.

Maakirjoissa käytettiin pitkään isäntien nimiä talojen tunnisteina

Maakirjat olivat luetteloita maata omistavista talollisista ja heidän veronmaksuperusteistaan. Valitettavasti hyvin pitkään näistä ja muista verotukseen liittyvistä luetteloista puuttuvat talojen nimet. Dokumentit kulkevat kyllä pitäjittäin ja kylittäin, mutta talojen nimien sijaan niissä käytetään isäntien nimiä. Lisäksi jo edesmennyt tai muualle muuttanut isäntä saattaa jäädä kummittelemaan luetteloihin jopa vuosikymmeniksi.

Talo Liedossa, yksityiskokoelma

Verot olivat talokohtaisia, joten veroja keränneelle voudille kirjureineen ei ollut juurikaan väliä, mikä nimi maakirjaan tuli. Hieman tarkempia ovat yleensä kymmenysluettelot eli tiedot vuosittain maksetuista veroista. Koska maatilan tuotto oli joka vuosi erilainen, piti nämä luettelot tehdä aina ikään kuin puhtaalta pöydältä. Maakirja voitiin toisaalta kopioida edellisestä vuodesta vanhoine tietoineen. Verotuslähteiden käyttäminen vaatii luonnollisesti vanhojen käsialojen tuntemusta, aikaa ja huolellisuutta. On tarkkaan mietittävä niistä löytyvien tietojen oikeellisuus. Sukututkijan pitää varmistaa, että seuraa varmasti koko ajan oikean talon isäntää!

Suomen asutuksen yleisluettelo apuna läntisen Suomen alueella

Osassa Suomessa eli pyöreästi Kokkolasta Kymenlaaksoon piirretyn viivan länsipuolelta on olemassa 1900-luvulla laadittu Suomen Asutuksen Yleisluettelo. Tästä löydät tarkemman kuvauksen viimevuotisesta blogikirjoituksestamme. Tämän ”SAY:n” avulla voit hieman sujuvammin siirtyä rippikirjoista verotuslähteisiin olettaen, että tutkimasi pitäjä on em. alueella.

Maassamme oli aikoinaan käytössä kolme maatilatyyppiä: kruununtila, verotila ja rälssitila.

Kruunutilat olivat alun perin suuria tiluskokonaisuuksia, jotka kuuluivat pakanalliselle suomalaiselle yläluokalle ennen Ruotsin vallan aikaa. Ruotsin vallan vakiintumisen myötä ne joutuivat kirkon ja kruunun haltuun. Omistaja oli siis tilan nimen mukaisesti kruunu eli valtio. Kruunu asetti tilalle haltijan erityisellä kirjeellä. Hän viljeli ja muutenkin asui tilaansa normaalisti, mutta ei itse omistanut sitä. Vuoden 1789 asetuksella hallintaoikeus vakautettiin siten, että isännän ja hänen jälkeläistensä hallintaoikeus oli pysyvä, jos tila vain pysyi asiallisessa kunnossa. Tila oli mahdollista ostaa omaksi maksamalla siitä kolmen vuoden verojen suuruinen summa.

Kruununtorppa oli itsenäinen suomalainen kruununtila, jolle sen vähäisten tilusten vuoksi ei annettu manttaalia. Siltä osin se erosi muista kruununtiloista. Niin kauan kuin Suomessa oli käytössä maavero, suoritti kruununtorppa valtiolle (kruunulle) sille määrätyn raha- tai jyväveron.

Puolangan Auholla Kalhamajärven rannalla sijaitsevan Tiaisen kruununtorpan päärakennus. Public domain

Perintö- eli verotila oli taasen talollisen omaa omaisuutta, jonka hän saattoi myydä tai pantata mielensä mukaan. Oikeuksien rinnalla on aina myös velvollisuuksia. Jos verotilallinen ei pystynyt kolmeen vuoteen maksamaan verojaan, oli kruunulla mahdollisuus ottaa tila itselleen. Erityisesti 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa tätä tapahtui sotien ja suurten katovuosien myötä runsaasti. Vuodesta 1789 lähtien tuli em. oikeus tilan ostoon ja 1800-luvun kuluessa lähes kaikista maamme maatiloista oli jälleen tullut perintöomaisuutta.

Talo Halikossa, yksityiskokoelmat

Vielä on mainittava rälssitilat eli aateliston maaveroista vapautetut talot.  Tämä verovapaus oli ikuinen, mutta se päättyi vuonna 1925 kaikkien vanhojen maaverojen lakkauttamisen myötä. Alkujaan rälssitilan saattoi myydä vain toiselle aateliselle, mutta tämäkin muuttui 1789. Tuolloin kuka tahansa tarpeeksi varakas henkilö saattoi hankkia sellaisen. Suomalainen aatelisto oli varmasti tyytyväinen tähän muutokseen, sillä merkittävä osa siitä oli sangen köyhää.

Sjundbyn kartano

Sjundbyn kartano Siuntiossa, yksityiskokoelmat

Yllä olevassa kuvassa on Sjundbyn kartano, joka sijaitsee Siuntiossa. Kartanon historia tunnetaan vuodesta 1417. 1560-luvulla Kustaa Vaasan tallimestari Jakob Henrikinpoika rakennutti paikalle harmaakivisen linnan. Sjundby on ehtinyt historiansa aikana kuulua monelle aatelissuvulle. Tunnetuin omistaja oli Sigrid Vaasa, Ruotsin kuninkaan Eerik XIV:n ja Kaarina Maununtyttären tytär, joka emännöi linnaa vuosikymmenien ajan.

Sigrid Vaasa, public domain

Sjundby:n omistaneita sukuja:

Hästesko 1550–1570

Tott 1570–1654

Sparre 1654–1660

Creutz 1660–1695

von Löwe 1695–1698

Adlercreutz 1698-

Mikä oli Säteri?

Myyntivapauden myötä moni aatelissuku korjasi taloudellista tilannettaan. Aatelistoon liittyy vielä termi säteri. Säteri oli aatelisherran asuinkartano ja vielä vuoden 1789 jälkeenkin sen myyminen ei ollut mahdollista ilman kuninkaan myöntämää erivapautta. Säterivapauden vahvisti kuningas Eerik XIV kruunajaisissaan 1561. Aatelismiehet saivat tällöin verovapauden yhdelle talolle, vapaaherrat kahdelle ja kreivit kolmelle. Edellytyksenä oli kuitenkin, että maata viljeltiin ja että säteri oli hyvin rakennettu eli omistajansa arvoinen. Jos rakennusta ei hoidettu ja maanviljely laiminlyötiin, säteri voitiin alentaa arvossa ja se menetti verovapautensa. Nämä määräykset olivat voimassa 1700-luvun loppuun asti.

Kiinnostuitko sukusi historiasta ja talosta, jossa sukusi asui? Rekisteröidy nyt MyHeritage-käyttäjäksi ja aloita oman sukusi tutkiminen. Täältä löydät myös kootusti maatilat verkossa -tietokannan.

Lisää asiantuntevaa sukututkimustietoutta MyHeritagen blogista löydät täältä.

Artikkelikuvan maatalon edessä olevista ihmisistä on ottanut Oskari Wuorenrinne vuosien 1905–1913 välillä. Kouvolan kaupunginmuseo