Esivanhempiemme syntymä ei ollut itsestäänselvyys

Vuosituhansien ajan lapsen syntymä oli kohtalon käsissä ja siihen liittyvien riskien ennakointi mahdotonta. Vauvan syntymä tarkoitti silloin usein synnyttäjän tai syntyvän lapsen menehtymistä. Toisinaan molemmat kuolivat: äiti joko raskausmyrkytykseen tai verenvuotoon ja vauva syntyi kuolleena tai kuoli synnytyksen aikana. Suomessa synnytys ei onneksi enää koidu kovin monen naisen kohtaloksi, mutta toisin oli esiäideillämme. Äitiyskuolleisuus ja myös lasten kuolemat synnytyksessä olivat tuolloin aivan toisella tasolla, siitä kertoo myös alla oleva sanomalehtiklippi.

Syntynyt, wihitty ja kuollut w. 1859 maamme luterilaisissa seurakunnissa

Suometar 14.12.1860 no 49. Kansalliskirjasto.fi

• Lastensaajia oli 60786, joista
• Synnytti kaksoisia 887
• Synnytti kolmoisia 12
• Kuolleena-syntyneitä 1749
• Synnytykseensä kuoli 601 eli täyteen 1 kustaki 100 lastensaajasta

Vaikeita synnytyksiä oli paljon ja maallikkokätilöiden mahdollisuudet auttaa synnyttäjiä niissä olivat rajalliset. Tuohon aikaan noin joka sadas synnytys vei äidin hengen ja siksi sitä myös pelättiin kovasti. Synnytyksen ja siihen liittyvien sairauksien lisäksi pelättiin myös lapsen menettämistä. Ennen lääketieteen kehittymistä 1800-luvulla suomalainen nainen synnytti keskimäärin kuusi lasta, joista vain kaksi tai kolme kasvoivat aikuisiksi.

Kuvassa kehto vuodelta 1869, Suomen kansallismuseo

Yksi tärkeimmistä synnytykseen liittyvistä uudistuksista 1900-luvulla oli hygienian parantaminen. 1800-luvulla lääkäri saattoi tulla synnytykseen käsiään pesemättä. Kotisynnytyksessä synnyttäjän alle laitettiin joku vanha likainen riepu, sillä tekstiilit olivat arvokkaita eikä niitä haluttu tuhlata. Maamme ensimmäisessä äitiyspakkauksessa olikin mukana lakana seuraavaa synnytystä ajatellen – jotta olisi edes yksi puhdas vaate saatavilla!

Kuva äitiyspakkauksesta, Pekka Kyytinen 1948, Museoviraston kokoelmat, väritetty MyHeritagen In Colorilla

”Kirkottamaton akka on kuin avonainen veräjä”

Kirkottaminen on juutalaiskristillinen traditio. Sen tarkoituksena on ollut sekä synnytyksestä toipuneen naisen rituaalinen puhdistaminen synnytyksen aiheuttamasta epäpuhtaudesta että siunauksen antaminen ja kiitosrukouksen esittäminen. Traditio pohjautui Raamattuun ja tuli Suomeen keskiajalla kristinuskon mukana.

Naisen kirkottaminen eli kirkkoonotto (kyrktagning) synnytyksen jälkeen oli Ruotsi-Suomen kirkoissa käytössä keskiajalla ja vielä uskonpuhdistuksen jälkeenkin. Kaikki synnyttäneet naiset, naimisissa tai ei, kirkotettiin noin 40 päivää synnytyksen jälkeen. Kirkkoonotto sisältyi vuoden 1571 kirkkojärjestykseen ja vuoden 1686 kirkkolakiin.

Äiti ja lapsi käsitettiin pakanoiksi kirkottamiseen asti. Synnyttänyt nainen oli epäpuhdas; hän ei saanut syödä tai juoda muiden kanssa, eikä kätellä toisia, etenkään miehiä. Länsi-Suomessa hän ei saanut myöskään hakea kaivosta vettä, koska silloin kaivoon olisi saattanut tulla sammakoita ja menninkäisiä.

Katolisena aikana kirkottaminen tapahtui kirkon ovella, josta pappi johdatti naisen kädestä pitäen sisälle. Turun hiippakunnassa kirkottaminen tapahtui ainakin 1600-luvulta lähtien kirkon keskilattialla ja saarnastuolin luona, mutta myöhemmin alttarin edessä tai sakaristossa. Vielä 1800-luvun jälkipuoliskolla kirkotettava nainen tuli kirkkoon sivu- eikä pääovesta.

Christen Dalsgaardin maalaus 1860-luvulta kuvaa kirkottamista. Public domain, kuvakähde: Wikipedia

Raskauden aikana nainen oli suorastaan vaaraksi muille

Ennen 1800-lukua ohjasivat lapsen saamista kansanusko, -lääkintä, maallikkokätilöt ja erilaiset perinteet. Raskaana olevan naisen oli parhaansa mukaan vältettävä sairastumiseen, kuolemaan ja teurastukseen liittyviä asioita. Hänen ei myöskään ollut soveliasta osallistua häihin, hautajaisiin tai tanssiaisiin eikä hän voinut toimia kummina tai kätilönä. Toisaalta raskaana olevan naisen oli vältettävä seurustelua ja pysyteltävä pääasiassa kotipiirissä siitä syystä, että pahasilmäiset ihmiset ja yliluonnolliset voimat saattoivat uhata hänen ja hänen syntymättömän lapsensa terveyttä. Jos vastasyntyneellä oli joku synnynnäinen vamma tai sairaus, se selitettiin usein esimerkiksi äidin säikähtämisellä raskausaikana jotain tapahtumaa tai eläintä.

Ennen uskottiin, että synnytyskivut ovat Jumalan tahto

“Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva” (I Mooseksen kirjasta)

Kivunlievitykseen oli käytössä erilaisia kasvikunnasta peräisin olevia ihan tavallisia rohtoja ja yrttejä kuten rosmariini. Osalla uskottiin olevan rentouttava vaikutus ja osan nopeuttavan synnytystä.

Mutta vasta vuonna 1847 esiteltiin merkittävä keksintö synnytysten helpottamiseksi; kloroformia alettiin käyttää leikkauksissa ja synnytyksissä puudutusaineena. Aluksi kloroformin käyttöön suhtauduttiin kriittisesti, sillä monien mielestä synnytyskivut olivat Jumalan tahto, ja niiden lievittäminen nähtiin syntinä. Euroopassa kloroformi tuli varsin suosituksi sen jälkeen kun aineella oli lievitetty kuningatar Victorian synnytyskipuja.

Turkuun perustettiin ensimmäinen synnytyslaitos vuonna 1816

Vaikka monissa kaupungeissa toimi jo 1700-luvun lopulta lähtien kätilöitä, maaseudulla kätilöt yleistyivät vasta 1800-luvun loppupuolella. Kätilöt toimivat lääkärin valvonnassa ja heidät oli velvoitettu pitämään synnytyksistä kirjaa. 1900-luvun alkupuolella oli vielä mahdollista, että kotisynnytyksessä ei ollut mukana kätilöä, jolloin synnytyksestä ei jäänyt jälkiä virallisiin asiakirjoihin.

Alla oleva kuva on myöhäisemmältä ajalta, otettu vuonna 1891. Kuva on Heidekenin synnytyslaitoksen vuodeosastolta. Kuvalähde: Edward Axelsson/Turun museokeskus, väritetty MyHeritagen In Colorilla

Piirilääkäreiden arkistot synnytyksistä sukututkimuksen apuna

Mikäli sukututkija on kiinnostunut saamaan tietoa synnytyksestä, kannattaa ensimmäiseksi tutkia piirilääkäreiden arkistoja. Ensimmäinen piirilääkärin virka Suomessa perustettiin vasta vuonna 1749 Pohjanmaalle. Vuosisadan loppuun mennessä maahamme oli perustettu yksitoista piirilääkärin virkaa. Näillä alueilla erityisesti maan itäosissa piirit olivat laajoja. Vuonna 1857 piirilääkäripiirien määrä lähes kaksinkertaistui, jolloin heitä oli jo 50; tavoitteena oli parantaa maaseudun lääkäripalveluita. Vähitellen kunnanlääkärijärjestelmä korvasi piirilääkärit.

Piirilääkärin oli toimitettava lääkintölaitokselle raportteja sairaustilanteesta, apteekkitarkastuksista, rokotuksista ja eläinsairauksista sekä vuosikertomus keskeisistä, kuluneen vuoden aikana tehdyistä toimista. Tietolähteinä vuosikertomusten ja tilastojen keräämisessä piirilääkärit hyödynsivät muun muassa kuntien, sairaaloiden ja kätilöiden toimittamia tietoja. Piirilääkäreiden arkistot tarjoavat arvokasta tietoa sosiaali- ja väestöhistoriasta erityisesti terveydenhuollossa. Näistä arkistoista löytyy kattavasti tietoa tietyn alueen tai paikkakunnan terveydenhuollosta sekä käsityksiä sairauksien syistä ja ennaltaehkäisystä.

Yksittäisiä henkilökohtaisia tietoja on saatavilla kätilöiden toimittamista synnytys- ja rokotusluetteloista. Synnytyksiin liittyvää tietoa löytyy myös Kansallisarkistossa säilytettävästä Lääkintöhallituksen arkistosta, joka sisältää kätilöiden pitämiä synnytyspäiväkirjoja ja synnytyskertomuksia vuodesta 1923 alkaen.

Tee hakuja esivanhempiesi syntymistä MyHeritagen historiallisten tietojen kokoelmista (1532 globaalia kokoelmaa, joissa on 3 594 729 830 tietoa)

Synnytyksiin liittyviä tietopyyntöjä voi tehdä vuosien 1923 ja 1978 väliltä

• Kansallisarkistoon voit tehdä tietopyynnön koskien lapsen syntymäkellonaikaa.
• Jos lapsi syntyi sairaalassa, kannattaa ensisijaisesti ottaa yhteyttä asianomaiseen sairaalaan tai sen toiminnan jatkajaan.
• Jos jatkajasta ei ole tietoa, kannattaa ottaa yhteyttä asianomaiseen kaupunkiin, kuntaan tai kyseiseen hyvinvointialueeseen.

Raskaususkomuksia ja enteitä

Mutta palataanpa vielä ihan henkilötasolle! Tässä muutamia raskauteen liittyviä uskomuksia (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kokoelmat). Yleistyksenä voisi todeta, että kaikki mitä äiti koki odotusaikana, vaikutti uskomusten mukaan suoraan lapseen. Tämä käsitys heijastuu voimakkaasti näissäkin enteissä:

• Isän näköinen tyttö on hyvälykkäinen
• Raskaana oleva vaimo ei saa kurkistella suurilla silmillä, ettei lapselle tule isot silmät
• Naisen ei leipoessa ole hyvä syödä leivänreikiä – hän saa silloin kaksosia
• Jos viljaa leikatessa tulee isopäisiä lyhteitä, lapsista tulee isopäisiä ja rumia
• Jos odottava äiti paljon makaa, tulee lapsesta laiska
• Mikäli raskausaika on vaikea, lapsi on ilman muuta poika
• Tyttövauva saa äidin kasvot pöhöttymään, hiukset hapsottamaan ja rasvan kertymään lantiolle
• Jos raskausaikana närästää kovasti, saa lapsi tuuhean tukan syntyessään

Minkälaisia enteitä tai uskomuksia sinun perheesi lapsensaanteihin on liittynyt?

Artikkelikuvassa siirtoväen synnytystuvan vauvoja Jyväskylässä, kuvaaja Pekka Kyytinen/Museoviraston kokoelmat