Heraldiikka ja sen sukututkimuksellinen ulottuvuus

Heraldiikka eli vaakunaoppi on oppi vaakunoista ja lipuista. Heraldiikka jakautuu kahteen päähaaraan: historialliseen ja taiteelliseen heraldiikkaan. Nimitys heraldiikka tulee ranskan kielen airutta tarkoittavasta sanasta hérault. Englannin kielessä sama sana on herald.

Vaakunat ovat tunnusmerkkejä, jotka kehittyivät keskiajan Euroopassa. Ne toimivat alun perin sotilas- ja aatelisarvojen tunnuksina taistelukentillä, mutta myöhemmin niistä tuli myös yleisempiä hallinnollisia merkkejä. Vaakunoiden historia juontaa juurensa 1000-luvulle, jolloin ritarit alkoivat käyttää kilpiensä koristeena erilaisia tunnuksia ja kuvioita, joiden avulla heidät voitiin tunnistaa taistelussa. Myöhemmin näitä tunnuksia alettiin kutsua vaakunoiksi.

Keskiajalla vaakunat kehittyivät aatelisperheiden tunnusmerkeiksi

Vaakunoita käytettiin perheiden omaisuuden merkitsemiseen ja perintöoikeuksien osoittamiseen.

Pyöreä vati, keskellä vapaaherrallisen Armfelt-suvun vaakuna Elefanttiritarikunnan ketjun sisällä. Valmistaja Wedgwood & Bentley, 1787, Suomen kansallismuseon kokoelmat

Aatelissukuja oli paljon, joten vaakunoilla oli tärkeä rooli erottaessaan toisistaan eri sukuja ja perheitä. Vaakunoiden kuva-aiheet olivat aluksi melko yksinkertaisia. Taistelukentällä ei ollut aikaa tutkia tarkasti kilven kuvaa, vaan sen oli erotuttava hetkessä.

Heraldiikka – kulta-aika ja arvostuksen lasku

Heraldiikan kulta-aikaa kesti keskiajan puolivälistä sen loppupuolelle. Samalla kun tuliaseet kehittyivät, alkoi ns. heraldiikan rappiokausi. Vaakunoihin alkoi ilmestyä aina vain enemmän ja enemmän pieniä kuvia. Onkin sanottu, että vaakunoista tuli koristeellisia peilin kehyksiä. 1800-luvulla vaakunoihin ilmestyi jopa tekstiä ja kaiken tämän jälkeen heraldiikan arvostus oli laskenut todella alas.

Itävalta-Unkarin valtionvaakuna on malliesimerkki 1800-luvun rönsyilevästä heraldiikasta

Suomessa heraldiikan uusi nousu alkoi, kun kunnille tuli mahdollisuus hankkia oma vaakuna. Niitä tehtiin hyvin tyylipuhtaasti ja maailman vaakunaoppineiden keskuudessa Suomen nykyheraldiikkaa onkin pidetty maailman parhaimpien joukossa olevana.

Vantaan vaakuna: Sinisessä kentässä alainen, aaltokoroinen hopeahirsi, josta nousee oikealle kaartuva kultainen kalanpyrstö.

Tinktuurit ovat heraldisia värejä

Vaikka vaakunat ovat kuvallisia tunnuksia, on heraldiikassa ratkaisevassa osassa sanallinen vaakunaselitys. Siinä tunnus kuvataan heraldiikan kieltä käyttäen siten, että heraldiikkaan perehtynyt taiteilija voi alkuperäistä kuvaa näkemättä piirtää vaakunan oikein. Tinktuurit ovat heraldisia värejä, jotka jaetaan kolmeen ryhmään. Näitä ovat metallit, varsinaiset värit ja turkikset. Vaakunat olivat yleisimpiä Euroopan aatelisperheissä, mutta niitä käyttivät myös kaupungit, ammattikunnat ja muut yhteisöt. Usein vaakunoihin liitettiin erilaisia symboleita ja kuvioita, kuten eläimiä, kasveja, aseita ja kirjaimia, jotka kuvasivat perheen tai yhteisön historiaa ja arvoja.

Heraldiset värit: kulta, hopea, punainen, sininen, vihreä, purppura ja musta

Turkikset: kärpännahka, vaihtovärinen kärpännahka, oravannahka, kaksoisoravannahka ja juovikas oravannahka

Tekisikö mielesi suunnitella oma sukuvaakuna?

Vaakunoiden merkitys on muuttunut ajan myötä, ja nykyään niitä käytetään usein lähinnä symbolisesti, esimerkiksi yritysten ja yhdistysten logoina. Kuka tahansa voi suunnitella itselleen tai suvulleen vaakunan. Perusvaatimuksena on selkeys ja näkyvyys. Vaatimus pohjautuu aiemmin mainittuun näkyvyyteen taistelukentällä. Hyvän vaakunan erottaa nuolenkantaman eli noin 200 metrin päästä. Tinktuurisääntö antaa lisäohjeeksi, että ei väriä värin eikä metallia metallin viereen. Vaakunassa pitää olla kilven jako, airutkuvio sekä varsinainen kuvio tai mikä tahansa näiden yhdistelmä. Toimivin vaakuna on selkeä ja erottuva. Vaakunaan liittyy aina selitys, joka kertoo sanallisesti sen sisällön.

Kilven jakoja: katkoinen, halkoinen, lohkoinen, vastalohkoinen, nelijakoinen ja viirijakoinen

Heraldisen tunnuksen suunnittelijan ”kymmenen käskyä”

• Käytetään vain heraldisia värejä (tinktuureja), jotka ovat kulta ja hopea eli metallit sekä punainen, sininen, musta ja vihreä. Vaakunapiirroksissa kullan sijasta voidaan käyttää keltaista ja hopean sijasta valkoista. Lipuissa ja viireissä näitä käytetään nykyisin lähes aina. Heraldiset värit ovat kirkkaat ja puhtaat, sävyltään tummuusasteikon keskivaiheilla.
• Pyritään käyttämään vain kahta väriä, joista toisen on oltava metalli. Kolmas väri edellyttää hyvin perusteltua syytä, mutta neljäs on jo huonoa heraldiikkaa.
• Värisäännön mukaan väriä ei saa sijoittaa värin päälle eikä viereen eikä metallia metallin päälle eikä viereen, ellei yhteinen raja ole aivan lyhyt.
• Kirjaimet, numerot tai tekstit eivät kuulu heraldiseen tunnukseen.
• Kuvioiden on oltava mahdollisimman suuria ja täytettävä niille varattu alue mahdollisimman tarkkaan.
• Kuvioiden on periaatteessa oltava kaksiulotteisia – ainakin niin, että ne on voitava esittää tunnistettavasti pelkkinä väripintoinakin, ilman varjostusta tai erillisiä rajaviivoja.
• Kuvioissa ei luonnonmukaisuus ole tärkeää, mutta luonteenomaisuus on.
• Heraldisen tunnuksen on oltava helposti mieleen jäävä, siihen ei saa ahtaa liikaa symboleja, vain ehdottomasti olennaisin – ihanne on yksi ainoa kuvio.
• Heraldiikassa ei saa inttää: yhtä asiaa ei saa symboloida kahdella tai useammalla kuviolla. Jos taas yksi kuvio riittää symboloimaan kahta tai useampaa asiaa, niin se vain vahvistaa kuvion symboliikkaa ja siten koko tunnusta.
• Kuvioiden on oltava sellaisia – niin kuin koko tunnuksenkin – että ne voidaan selityksensä (vaakuna- tai lippuselitys) mukaan mallia näkemättä uudelleen piirtää. Tämä vie myös siihen, että kuvion on oltava lajinsa yleispätevä edustaja – se ei saa olla esimerkiksi jokin tietty linna, vaan ainoastaan heraldisesti tyylitelty linna, jonka voi sitten vaakunan tai lipun aiheen perusteluissa sanoa viittaavan vaikkapa Käkisalmen linnaan. Voimme sanoa, että kuvion täytyy olla sellainen, jolla ei ole erisnimeä.

Nämä ’käskyt’ on laatinut Jukka Suvisaari ja korjannut sekä varustanut muutoksin Suomen Heraldisen Seuran työryhmä, johon kuuluivat Kimmo Kara, Juhani Vepsäläinen ja Jukka Suvisaari. (Lähde: Wikipedia)

Tutustu Kansallisarkiston Heraldica -kokoelmaan

Kansallisarkistolla on oma Heraldica – kokoelma, joka sisältää vaakunoita ja sinettejä 1860-luvulta eteenpäin. Kokoelma on pääasiallisesti kaupunkien ja kuntien vaakunoiden vahvistamisen yhteydessä käytettyjä vaakunakuvia ja vahvistamiseen liittyneitä asiakirjoja vuosilta 1860–1997. Suurin osa eli noin 550 kaupungin- ja kunnanvaakunaa on vuosilta 1949–1995. Vanhempien aikojen tutkijoille on Reinhold Hausenin jo vuonna 1900 koostama teos ”Finlands medeltidssigill” todellinen aarreaitta. Sen julkaisi silloinen Valtionarkisto. Teos sisältää keskiaikaisia sinettejä ja voit ladata kirjasen pdf-muodossa itsellesi täältä.

Artikkelissa olevien kuvien laatua on parannettu MyHeritagen Photo Enhancerilla – kokeile sitä myös omiin kuviisi

Artikkelikuva Ylihärmän ja Alahärmän rajalta. Kuvannut Matti Poutvaara 1964, Museoviraston kokoelmat

Onko sinun suvullasi jo oma vaakuna? Millainen se on ja mikä on sen vaakunaselitys?