Seppämestarin tie oppipoika–kisälli–mestari -järjestelmän kautta

Ruukit satsasivat ammattitaitoon ja laatuun jo 1700-luvulla; ammatti opittiin oppipoika–kisälli–mestari -järjestelmän mukaisesti. Ammatillinen opintie aloitettiin oppipoikana, taitojen karttuessa siirryttiin kisälliksi ja siitä näyttökokeen kautta mestariksi.

Kuvassa mestari oppipoikineen n. 1900-luvun alussa. Museoviraston kokoelmat

Pinjaisen eli Billnäsin ruukki perustettiin jo 1600-luvulla ja 1700-luvun puoliväliin tultaessa sen omistajaksi tuli Johan Hisinger, joka oli lunastanut kapteeni J.W. Hisingerin muut perilliset pois tästä suuresta teollisuuskompleksista. Ruukin päivittäistä toimintaa hoiti Johan Nordberg, josta tuli vuosien mittaan vuorineuvos Hisingerin lähes täysivaltainen uskottu. Vaikka Nordberg oli talonpoikaissäätyä, nousi hän aikansa säätyläisten joukkoon naimalla Engla Brita Hagemanin ja ostaen suuria maaomaisuuksia Pohjan pitäjästä.

Seppien osaaminen ja ammattitaito kunniassaan

1700-luvun puolivälissä Billnäsin ruukkia koetteli inflaatio ja yleinen taloudellinen lama. Johan Hisinger ja muiden ruukkien omistajat pyrkivät pienentämään menoja tulojen ehdyttyä. Yritettiin tulla toimeen lähinnä kisällien ja oppipoikien avulla. Toisaalta Pikkuvihasta vuoteen 1751 nousi esimerkiksi seppien ja masuunimestarien määrä Billnäsissä kolmesta viiteen ja Fiskars-Antskogissa yhdeksästä kuuteentoista. Ruukit siis satsasivat ammattitaitoon ja laatuun. Vuonna 1768 Billnäsin henkikirjaan ruukkien osalta merkittiin yksi seppä ja viittä vuotta myöhemmin neljä.

Kuva: Johann Georg Penzelin kuparikaiverrus Daniel Nikolaus Chodowieckin maalauksen mukaan vuodelta 1794. Museoviraston kokoelmat

MyHeritagen historiallisten tietojen kokoelmista löytyy hakusanaparilla Billnäs+seppä (paikkakunta+avainsana) peräti 116 886 hakutulosta. Kokeile sinäkin hakujen tekemistä omista esivanhemmistasi!

Seppien koulutukseen laadittiin sääntöjä

Kun kaivos- ja ruukkitoiminta joskus keskiajalla alkoi Ruotsi-Suomen valtakunnassa, tuli siitä pian tarkoin säädeltyä toimintaa. Kopparbergin erioikeudessa vuonna 1499 päätettiin, että seppien työ tuli mitata työn tuloksen mukaan. Norrköpingin valtiopäivillä 1604 päätettiin, että valtakunnassa tuotettu rauta tuli takoa hyväksi takoraudaksi ennen kuin sitä sai viedä ulkomaille.

Ruotsalaisella raudalla oli nimittäin tuossa vaiheessa huono maine, sillä kuka tahansa oppimaton seppä sai viedä rautaa muualle. Päätettiin siis laatia erityisiä säädöksiä seppien koulutusta varten. Norrköpingin päätöksellä oli kauaskantoiset tulokset, sillä se auttoi uusien tuotantomenetelmien käyttöönottoa Ruotsinmaalla. Tässä yhteydessä ei tietenkään pidä unohtaa nykyisestä Belgiasta tulleiden vallonien merkitystä maidemme raudantuotannolle. Jokaisella ruukilla oli oma leimansa, jolla varmistettiin, ettei omaa tuotetta sekoitettaisi muiden ruukkien mahdollisesti huonompaan ainekseen.

Alla olevassa kuvassa raudasta taottu, leveä kirveenterä 1600-1800 -luvulta. Terän lappeella oleva leima muistuttaa Billnäsin ruukin tuotteissaan käyttämää W-kirjainta: vinoneliö, jonka jokaisen sivun vieressä puoliympyrät. Suomen Kansallismuseo

Oppipojan tie mestariksi

Vuoden 1745 vuorikäräjillä Billnäsissä työskennelleet oppipojat Jonas Westgöte ja Johan Svarström ilmoittivat halunsa suorittaa mestariskokeensa. Näin he halusivat päästä niiden mestariseppien joukkoon, jotka takasivat valtakunnassa tuotetulle raudalle korkean laadun.

Herra Hisinger vakuutti käräjillä, että pojat olivat työskennelleet muutaman vuoden Billnäsissä ja herättäneet hyviä toiveita, ”gott hop om sig”. Vuorioikeus hyväksyi poikien hakemuksen ja määräsi, että Westgöten piti tehdä alasin ja Svartströmin ”hölst” eli akseli, jossa kankirautavasara liikkui vaakasuunnassa.” Paikalla asiaa olivat kuulemassa ruukinkirjanpitäjä, kaikki sepät ja vasaraseppämestari Jöns Brusk. Mestari Bruskille annettiin tehtäväksi laatia koe siitä, että tulevat mestarisepät osaavat sulattaa rautaa, työskennellä tulisijan äärellä ja työstää erilaisia kankirautalaatuja.

Vuoden 1764 käräjillä ilmoitti oppipoika Johan Tallroth Billnäsistä halustaan tulla mestarisepäksi. Oikeus totesi, että hän osasi tehdä hyvää kankirautaa, että hän mestarityönään oli itsenäisesti tehnyt ”hölstin” sekä maksanut viisi taalaria kiltarahastoon, mistä syystä hänet julistettiin mestarisepäksi.

Alla oleva kuva: alunperin August Wegerin teräspiirros Robert Wilhelm Ekmanin maalauksesta. Kuva julkaistu mm. Z. Topeliuksen teoksessa ”En resa i Finland” Helsingfors 1873. Museoviraston kokoelmat

Vuorioikeus hallitsi ruukkeja ja raudantuotantoa

Vuorioikeus (vuorikäräjät) oli 1700-luvun Ruotsin tapa hallita ruukkeja ja yleensäkin raudantuotantoa. Rautahallintoa johti vuorikollegio, kaivosalan keskusvirasto, joka sijaitsi Tukholmassa. Paikallisvalta kuului vuorimestareille, jotka jakoivat maan vuorimestaripiireihin.

Suomessa oli kolme vuorikäräjäpiiriä: Uudenmaan, Hämeen sekä Turun- ja Porin läänit muodostivat ensimmäisen piirin, toisen Vaasan ja Oulun läänit sekä kolmannen Viipurin, Kuopion ja Mikkelin läänit. Vuorimestari tarkasti ruukkien toiminnan ja toimi vuorikäräjien puheenjohtajana kussakin ruukissa kerran vuodessa.

Käräjät käsittelivät oikeudellisia, hallinnollisia ja tuotannollisia kysymyksiä. Suomen jouduttua Venäjän vallan alle 1809, jäi vuorikäräjille vain rikosoikeudelliset tehtävät, ja 1854 Suomen vuorikäräjät lakkautettiin kokonaan.

Arkistot

Sukututkija löytää näitä asioita koskevat asiakirjat Vuorihallituksen arkistosta esimerkiksi Digihakemistoa hyödyntämällä. Vaikka kaikkia säilyneitä dokumentteja ei ole digitoitu, antavat jo pelkästään vuorikäräjien pöytäkirjat rikkaan kuvan ruukkien maailmasta.

Artikkelikuva 1900-luvun alkupuolelta. Pajassa seppä ja apulaiset käyttävät vesivoimalla toimivaa konevasaraa, ns. kankivasaraa. Kuvalähde: Satakunnan museo. Kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla

Onko sinun suvussasi seppiä – kerro heistä meille muillekin alla olevissa kommenteissa!